Kuviteltuja työpaikkoja ja huoltovarmuutta uhkaavaa toimintaa: Salaperäinen liikemies aiheuttaa harmia ympäri Suomea – sopassa mukana kansanedustaja Ruotsista

"Ahkeria intialaisia" Eurooppaan välittävä henkilöstövuokrausyritys tarjosi Pieksämäeltä työpaikkoja, joita ei ole olemassakaan.

Ruotsissa Kroon tunnetaan tuoreen kansanedustajan sukunimenä. Suomessa sama nimi yhdistyy epämääräisiin bisneksiin, jotka saattavat jopa uhata huoltovarmuutta.

STT on seurannut syksyn ajan kummallisia tapahtumia suomalaisissa pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa. Niitä yhdistää liikemies Kalle Kroon ja hänen perheensä. Perheeseen kuuluu muun muassa ruotsidemokraattien syksyn vaaleissa valittu kansanedustaja Gabriel Kroon.

Kalle Kroon vaikuttaa touhukkaalta mieheltä. Joku voisi kutsua häntä sarjayrittäjäksi.

Kansainvälisen yritystietokanta Orbiksen mukaan loppukesästä Kroon oli mukana 14 eri yrityksessä Ruotsissa, Virossa, Britanniassa ja Espanjassa. Yritysten toimialat vaihtelivat kiinteistö- ja rakennusbisneksestä aina taiteisiin, maanviljelyyn ja meriteknologiaan.

Miehen taustalta löytyi myös aiempaa kokemusta 40 osuman verran osakkeenomistajana tai muista asemista 23 eri yrityksessä. Suurin osa yrityksistä on lakkautettu, tai ne ovat tehneet konkurssin.

Uskomattomia työpaikkoja poikkeuksellisille kyvyille

Kansainvälinen ote on myös Kouvolaan rekisteröidyllä Curaisilla, jonka hallituksen ainoa varsinainen jäsen ja yrityksen Suomen toiminnoista vastaava taho on Kalle Kroon. Huonolla englannilla kirjoitetuilla ja kirjoitusvirheitä vilisevillä verkkosivuillaan yritys kertoo välittävänsä ahkeria ja rehellisiä intialaisia työntekijöitä eurooppalaisille yhteistyökumppaneilleen.

Työpaikkoja kerrotaan löytyvän esimerkiksi Pieksämäeltä, jonka mainostetaan olevan eläväinen yhteisö lähellä yliopistoja noin kahden tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kouvolan taas kerrotaan olevan tunnettu keskeisestä sijainnistaan yliopistokaupunkien ympäröimänä.

STT löysi työpaikkailmoituksia, joiden kautta Curais etsi vielä kesäkuussa kerroshoitajia ja kokkeja Pieksämäellä sijaitsevaan hotelli Savon Solmuun.

"Haluamme palkata luovan kerroshoitajan liittymään uskomattomaan tiimiimme Curaisiin Pieksämäelle. Urasi edistäminen kokoaikaisena kerroshoitajana on upea mahdollisuus kehittää poikkeuksellisia kykyjäsi", ilmoitus kansainvälisellä työnhakusivustolla hehkutti.

Uskomattomilta paikat tuntuvatkin, sillä hotelli Savon Solmu tai sen ravintola ei ole ollut toiminnassa sitten helmikuun 2020, jolloin hotellia pyörittänyt yritys teki konkurssin. Uudeksi omistajaksi löytyi nettihuutokaupan kautta vuonna 2021 ruotsalainen Nordic Real Estate Management toimitusjohtajanaan Kalle Kroon.

Pieksämäen Lehdessä paikallisesti tärkeän hotellin vaiheita on seurattu tarkasti. Kuluneen vuoden heinäkuussa lehdessä alettiin ihmetellä, miksi hotellin annetaan ränsistyä paikoilleen, vaikka uudelleenavaamisen piti tapahtua jo vuotta aiemmin. Lehti pohti myös, kuka on kiinteistön hallituksesta löytyvä Gabriel Kroon ja voiko kyseessä olla sama henkilö, joka on ruotsidemokraattien poliitikko naapurimaassa.

Sähköt poikki ja käräjille

Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterinen arvioi STT:lle, ettei Kalle Kroonin tarkoituksena näytä olleen hotellin avaaminen.

–  Muilla tavoin on pyritty saamaan taloudellista hyötyä, Vesterinen pohtii.

Hotelli sijaitsee kaupungin omistamalla tontilla. Kaupunki on purkanut vuokrasopimuksen, koska useita maanvuokria on jätetty maksamatta.

Pieksämäen kaupunki vaatii Kroonilta rakennuksen purkamista ja tontin ennallistamista. Käytännön haasteeksi asian kommunikoinnissa on muodostunut se, ettei miestä ole onnistuttu saamaan kiinni.

–  Olemme lähettäneet purkupäätöksen muun muassa sähköpostilla, Vesterinen sanoo.

Pieksämäen haasteet Kroonin kanssa eivät kuitenkaan lopu tähän. Hän vaikuttaa myös paikallisessa kauppakeskuksessa, jonka omistaa Pieksämäen Lehden mukaan luxemburgilainen Nordic Properties Sarl. Kiinteistöä hallinnoi kiinteistöosakeyhtiö Pieksämäen Säästökeskus, jonka hallituksessa istuivat vielä syyskuussa niin Kalle kuin Gabrielkin.

STT:n tietojen mukaan yhtiö on jättänyt vastikkeet maksamatta, minkä vuoksi se on ajautumassa kohti konkurssia. Kymenlaakson käräjäoikeuteen on syksyn aikana tullut vireille tapaukseen liittyvä velka-asia ja kolme asunto-osakeyhtiöasiaa, joissa kaikissa vastaajana on Kalle Kroon.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa Kroonit potkittiin ulos yhtiön hallituksesta. Kauppakeskuksen muiden osakkaiden kannalta tilanne on edelleen hankala, kun suurosakas ei maksa maksujaan. Osa kiinteistössä vuokralla olleista yrittäjistä ja asukkaista ovat joutuneet jättämään toimitilansa ja kotinsa tilanteen vuoksi.

Syyskuussa kauppakeskuksen yleisistä tiloista katkaistiin sähköt.

Konkurssi voi olla uhka jopa huoltovarmuudelle

Astetta vakavamman tilanteesta tekee se, että kauppakeskuksessa sijaitsee MPY Osuuskunnan – entiseltä nimeltään Mikkelin Puhelinyhdistyksen - tietoliikennesolmu. Jos kiinteistöyhtiö menee konkurssiin, puhelinyhtiö menettää osuutensa ja oikeuden tilaan. Tämä voisi johtaa katkoksiin alueen tietoliikenneyhteyksissä, jotka ovat keskeisiä esimerkiksi alueen eri viranomaistoimijoiden kannalta.

MPY:n toimitusjohtaja Juha Häkämies kertoo, että yrityksessä on seurattu huolestuneena tilanteen kehitystä. Hän vakuuttaa kuitenkin, ettei tilanne aiheuta välitöntä uhkaa, sillä MPY:n telelaitteiden ylläpitämiseen tarvittava tila toimii oman sähköliittymän varassa.

Konkurssin sattuessa teletila tulisi siirtää toiseen paikkaan.

–  Asiasta on keskustelut käynnissä Pieksämäen kaupungin kanssa. Pohdimme vaihtoehtoja. Ensisijaisesti toivomme, että kiinteistöyhtiö saa oman toimintansa kuntoon ja pääomistajan kanssa asiat saadaan järjestymään, Häkämies sanoo.

Merkittävän laitetilan siirto ei ole yksinkertainen temppu. Samalla tilanne on saanut MPY:n pohtimaan, onko kiinteistössä mielekästä jatkaa toimintaa. Häkämies sanoo MPY:n tutkivan vaihtoehtoja omalta osaltaan.

–  Tietysti jos jatkoa miettii, telepalvelujen kehittämisen kannalta on kyseenalaista, kannattaako tällaiseen kiinteistöön uutta rakentaa, Häkämies pohtii.

Kaupungin elinkeinojohtajaa hotellin ja liikekeskuksen tilanne turhauttaa.

–  Meillähän ei olisi mitään ongelmaa, jos yrittäjä hoitaisi velvoitteet, jotka hänelle kuuluvat, Vesterinen sanoo.

Kuviteltuja työpaikkoja myös Ruotsissa

Suomen lisäksi henkilöstöyritys Curais kertoo toimivansa myös Virossa ja Ruotsissa. Ruotsin Curaisin osoite sijaitsee Tornionjokilaaksossa Kukkolankoskella 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa, jonka Kalle Kroon osti viime vuonna.

Yhteyshenkilönä Ruotsin osalta toimii Julia Kempe. Kempe on mukana Tukholman ruotsidemokraateissa, ja hän sattuu olemaan myös Gabriel Kroonin tyttöystävä.

Syyskuussa 2021 pohjoisruotsalainen paikallislehti NSD kirjoitti oudosta työhaastattelutilanteesta, johon uppsalalainen opettaja oli päätynyt.

Opettaja oli ottanut Curaisiin yhteyttä nähtyään ilmoituksen kiinnostavasta työpaikasta ulkomailta tulevan terveydenhuoltohenkilökunnan kielikoulutuksen vetäjänä Haaparannalla, Pohjois-Ruotsissa. Nainen tapasi tukholmalaisessa kahvilassa Kempen ja tämän kollegaksi ja miesystäväksi esitellyn Gabriel Kroonin.

Curais ei vakuuttanut opettajaa. Hän ylipäänsä kyseenalaisti, oliko yritys voittanut kilpailutuksen koulutuksen järjestämisestä, sillä hän tiesi, ettei päätöstä asiasta ollut vielä tehty. Epäilyksiä herätti myös yrityksen halu saada käyttöönsä opettajan ansioluettelo, jonka hän tiesi täyttävän kilpailutuksessa asetetut pätevyysehdot.

Opettajan mielestä toiminta vaikutti niin hämärältä, että hän pakitti lopulta koko touhusta ja veti hakemuksensa pois. Nainen kertoi pettyneensä, kun hänen haaveilemaansa työpaikkaa ei oikeasti ollutkaan olemassa.

Paikallislehti NSD kysyi Kroonilta, miksi hän oli mukana tapaamisessa. Kroon vastasi, ettei hänellä ole vastuita tai roolia yrityksessä. Kroon kertoi olleensa paikalla tapaamisessa, koska Kempe oli huolissaan siitä, ketä oikeastaan oli tapaamassa.

Tuore kansanedustaja ei suostunut STT:n haastatteluun

25-vuotiaasta Gabriel Kroonista tuli syksyllä kansanedustaja Ruotsin valtiopäivävaaleissa. Hän oli ruotsidemokraattien listan kärkiehdokas Tukholmassa.

STT tavoitteli Kroonia puhelinhaastattelua varten lukuisia kertoja syys- ja lokakuussa. Kroon vältteli haastattelua ja halusi tarkempaa tietoja haastattelun sisällöstä. Kun puhelinhaastattelu ei onnistunut, STT lähetti Kroonille sähköpostitse kysymyksiä hänen toiminnastaan suomalaisissa kiinteistöosakeyhtiöissä ja Savon Solmussa sekä hänen suhteestaan Curaisiin.

Lopputuloksena oli yhden virkkeen vastaus, jossa Kroon kuittasi olleensa hotellin ja kiinteistöosakeyhtiön hallituksissa vain varajäsenen roolissa ilman aktiivista roolia.

Tämä ei pidä täysin paikkaansa, sillä Kroon on edelleen hallituksen jäsen Kuhmon Pankkitorissa ja Parikkalan Tarjanlinnassa sekä varajäsen Savonsolmussa. Vielä syyskuussa alkupuolella Gabriel Kroon oli hallituksen jäsen myös Kouvolan keskustassa sijaitsevassa Karakeskuksessa. Entisenä Anttilan talona tunnettu kauppakeskus on paljolti tyhjillään. Sen pääomistaja on Kalle Kroon.

Lähes kaikissa mainituissa yhtiöissä Kroonit olivat ainoita hallituksen jäseniä ja muodostivat hallituksen keskenään yhdessä Kalle Kroonin kumppanin Alla Kroonin kanssa.

STT:n tietojen mukaan Karakeskuksen osakkaat pitivät syyskuussa ylimääräisen hallituksen kokouksen, jossa Kroonit tiputettiin hallituksesta. Nyt kauppakeskuksen kohtalolle etsitään ratkaisuja.

Vastauksia ei saatu myöskään Kalle Kroonilta, jonka STT tavoitti puhelimitse lukuisten soittojen jälkeen. Kroon kieltäytyi kommentoimasta henkilökohtaisia tai yritystensä asioita.

Uusin soppa kehittyy Kristiinankaupungissa

Kroonien yritysten kautta löytyy vuosien varrelta lukuisia kiinteistöjen ostoja ja ostoyrityksiä ympäri Suomea aina Inarista ja Kemijärveltä Pudasjärvelle asti. Joskus maksut ovat jääneet maksamatta, ja esimerkiksi Alla Kroonin nimissä olleita kiinteistöjä on otettu haltuun ja ulosmitattu. Asioita on käsitelty neljässä eri käräjäoikeudessa.

Kalle Kroonin Nordic Real Estate Managementiltä löytyi syyskuun lopussa 64 maksuhäiriömerkintää.

Tämä ei ole estänyt uusien hankintojen tekemistä. Uusimpia ostoksia lienee keväällä hankittu valtavan kokoinen posti- ja teletalona tunnettu rakennus Kristiinankaupungissa. Maaliskuussa Kalle Kroon esitteli hankintaansa paikallislehdessä. Tuttuun tapaan suunnitelmat rakennuksen varalle olivat suuria.

Kristiinankaupungin kaupunginjohtajan Mila Segervallin tietojen mukaan remonttia 1970-luvulla rakennetussa talossa ei ole aloitettu. Hän kertoo tavanneensa Kroonin ennen kesälomia.

Segervall on huolestunut siitä, että talon kellarissa sijaitsee Suupohjan rannikkoseudun suurin väestönsuoja.

–  Minua hieman huolestuttaa, että nämä on myyty yksityiselle. Ennen kauppaa ei tullut tästä tietoa ainakaan minulle, Segervall sanoo.

Kiinteistössä on vuokralla myös Kristiinankaupungin poliisiasema. Pohjanmaan apulaispoliisipäällikkö Bo-Erik Hanses kertoo, että Poliisihallitus on irtisanonut vuokrasopimuksen uuden omistajan myötä alkuvuodesta. Syynä on pienempien tilojen tarve, mutta tilojen omistajan vaihtumisella oli myös vaikutusta asiaan.

–  Hän osti sen tuhannella eurolla, ja korjausvelkaa on monta sataa tuhatta. Totesimme, että ei tästä varmaan tule mitään. Kun tilat ovat niin suuret, todennäköisesti mitään muutosta ei saada aikaan, Hanses sanoo.

Luottamusta ei herättänyt myöskään uuden omistajan ilmoitus siitä, että hän hoitaa kiinteistönhoidon itse aiemman tahon sijaan.

–  Ei ole hoidettu oikeasti yhtään mitään.

Tele- ja postitalolla lienee Kroonilla käyttöä ainakin postiosoitteena. Kiinteistöön on rekisteröity elokuussa sähkönsiirtoyhtiö Bluevolt. Sen hallituksen muodostavat Kalle ja Alla Kroon.

Lue myös:

    Uusimmat