Löytyykö työpöydältäsi joku näistä yhdeksästä asiasta? Työkaverisi saattavat pitää sinua epäammattimaisena
Työpöydän sotkuisuus voi pahimmillaan kieliä laiskuudesta, epäjärjestelmällisyydestä ja välinpitämättömyydestä. Business Insider listasi asiat, joita ei kannata säilytellä pöydällä.
Onko työpöytäsi aina sotkussa? Piirre ei välttämättä ole aina huono asia, sillä ainakin erään amerikkalaispsykologin mukaan sekainen pöytä voi kertoa älykkyydestä ja luovuudesta.
Vieressä istuvia työkavereita se ei tosin varmasti aina miellytä yhtä paljon. Business Insider listaakin työpöydälle kerääntyneet asiat, jotka saavat sinut oikeasti vaikuttamaan epäammattimaiselta.
Kuinka monta näistä löytyy omalta työpöydältäsi?
1. Kasoittain astioita ja eväsrasioita
Omien eväiden tuominen töihin on monissa tilanteissa erittäin fiksua, mutta sen sijaan ruoantähteitä täynnä olevien astioiden, rasioiden ja kahvinjämiä sisältävien kuppien kerryttäminen pöydälle ei ole – se on ällöttävää.
Amerikkalaisen HR-johtajan Jodi Barbarinon mukaan likaisten astioiden jättäminen työpöydälle viestii siitä, että sinulla on ongelmia ajanhallinnan kanssa ja ettet kunnioita työkavereita ja jaettua työtilaa.
2. Liuta muistilappuja
Oletko aina käyttänyt post-it-lappuja väärin? Katso oikea tapa alla olevalta videolta! (Juttu jatkuu videon jälkeen.)
Helpoin tapa saada työpöytä sotkuiseksi on täyttää se erilaisilla post-it-muistilapuilla niin, että pöydän pinta ei ole enää havaittavissa.
Parempi tapa on esimerkiksi muistikirjaan ja kivaan kynään investoiminen, jotta kaikki tärkeät, muistettavat asiat pysyvät siististi samassa paikassa.
3. Vihjailevat kuvat ja kalenterit
Paljastavat kuvat työpisteellä saavat sinut näyttämään epäpätevältä esimiesten ja kollegoiden silmissä, sillä työpaikalla vastaava kuvasto on epäsopivaa. Barbarino kuitenkin muistuttaa, että kuvan ei tarvitse edes olla tyttökalenteri, jotta se lasketaan tahdittomaksi.
– Vaikka ne olisivat sarjakuvia, ne voivat olla todella loukkaavia, ja jos ne ovat luonteeltaan seksuaalisia, niitä voidaan käsitellä seksuaalisena häirintänä, Barbarino muistuttaa.
Esimerkiksi vähäpukeiset kuvat uimarannalta kannattaa myös pitää kotona.
4. Avoin laukku
Kaikissa työpaikoissa ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta jättää laukkua naulakkoon tai muuhun vastaavaan paikkaan, joten kassi pitää tuoda työpisteelle. Barbarinon mielestä niin ei kuitenkaan pitäisi tehdä – tai laukkua ei ainakaan pitäisi jättää auki.
– Se näyttää huolimattomalta, hän sanoo.
Nainen neuvookin esimerkiksi kysymään, voisiko työnantaja järjestää laukkukoukut pöytien alle.
5. Poliittiset viestit
Vaikka olisi kuinka innoissaan siitä, mitä puoluetta kannattaa tai ketä aikoo äänestää seuraavissa vaaleissa ja haluaisi ilmaista sen työkavereilleen, eivät poliittiset julisteet, pinssit, pamfletit ja muut tuotteet kuulu työpisteelle.
6. Lelut
Werner Enterprisesin HR-manageri Tracy Tibbelsin mukaan lelujen säilyttäminen työpaikalla voi saada työntekijän näyttämään epäkypsältä ja tahrata hänen ammattimaisuuttaan.
Tibbles kertoo tilanteesta, jossa johtoporras ei ollut katsonut yhden työntekijän olleen valmis ylennykseen tämän työpisteellä säilyttämien useiden Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonna -lelujen takia.
7. Toilettitarvikkeet
Jos työnkuvasi ei ole toilettitarvikkeiden, kuten deodorantin, meikkien tai hammasharjojen testaaminen, nämä tavarat kuuluvat jonnekin muualle kuin työpöydällesi.
Barbarino muistuttaa, että töissä huoliteltu ulkoasu on tärkeää, mutta ei kaikki kaikessa.
– Lojuvat toilettitarvikkeet antavat kuvan, että välität enemmän ulkonäöstäsi kuin työstäsi, hän sanoo.
8. Tupakka-aski
Osa työkavereista ei varmasti arvosta polttamistasi tai pitämiäsi tupakkataukoja, joten pöydällä lojuva aski ei varmasti paranna kuvaasi heidän silmissään.
9. Juhlapyhien koristeet ympäri vuoden
Vaikka rakastaisit joulua ja haluaisit ilmaista rakkautesi myös työkavereillesi erilaisilla koristeilla, eivät koristeet ole sopivia muulloin kuin juhlapyhän aikaan. Jos koristeita pitää työpöydällä ympäri vuoden, voi vaikuttaa työkavereiden silmissä pahimmillaan laiskalta ja välinpitämättömältä.
Pidä koristeita siis juhlan aikaan, mutta kerää ne, kun juhlinta on ohi.
Lähde: Business Insider
***
Mistä tunnistat vastuuttoman käyttäytymisen työpaikalla? Katso keskustelua alla olevalta videolta!
Uusimmat
-
10:46
Tätä et saa autossasi tuunata: "Ei sitä ajokorttiinkaan sovi piirtää viiksiä itselleen"
-
10:46
Entinen raksamies junttasi hetki sitten alasarjassa – nyt hän on Juventuksen suuri tähti: "Kehittynyt huimasti"
-
10:32
Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Helsingissä, yksi sairaalaan – naapuri kuvasi savusukeltajia työssään
-
10:32
Ukrainassa uuvutustaistelu – USA:n tuen katkeamisen seuraukset olisivat "katastrofaaliset"
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
Lataa lisää