Tällaisista työkavereista valitetaan eniten – kuka heistä sinä olet?

Huffington Post pyysi terapeutteja paljastamaan, millaisista ihmisistä asiakkaat heille valittavat. Tuloksista koottiin lista työpaikan ärsyttävimmistä tyypeistä. Et kai ole yksi heistä?

Jatkuvasti valittava

Jatkuvasti valittava tuntuu nauttivan siitä, että saa valittaa. Paras tapa suhtautua valittajaan on tarjota ratkaisua ongelmaan: valittaja huomaa pian, ettet halua olla osa hänen vaikerointikonserttiaan. Valittajalle voi myös sanoa ystävällisesti "anteeksi, minun pitääkin mennä nyt töihin".

Epäpätevä esimies

Mietitkö tauotta, miten sinua ylempiarvoinen henkilö työpaikalla pääsi asemaansa? Olet kohdannut epäpätevän johtajan.

Moni valittaa alisuoriutujista, jotka kuitenkin ovat onnistuneet saamaan ylennyksen. Epäpätevä esimies käyttää aikaa vaikuttaakseen pätevältä, vaikkei todellisuudessa ole sitä. Tällaiseen ihmiseen kannattaa suhtautua kunnioittavasti samalla, kun etsii itselleen sopivia työtapoja. Voisiko joku muu mentoroida tai neuvoa sinua?


Tauoton juoruaja

Tauoton juoruaja tietää, mitä kukin työpaikan henkilö tekee vapaa-ajallaan – ja hän on valmis tuomitsemaan heidän kaikki. Juoruaja saa jostakin tietoonsa henkilön X salasuhteen ja henkilön Y kamalan humalatilan, ja haluaa jakaa nämä tiedonmurut kanssasi.

Juoruajaan kannattaa tehdä asiallinen, hillitty pesäero. Kun hän yrittää juoruta, vetoa deadlineen ja katoa paikalta.

Mikroskooppisten asioiden johtaja

Mikroskooppisten asioiden johtaja haluaa olla kartalla kaikesta koko ajan. Saat puoli yhdeksältä perjantaina viestin, jossa puhutaan työasioista. Hän vaatii päivän välein uusimpia tietoja projektistasi, koska haluaa tietää kaikesta kaiken.

Mikroskooppisten asioiden johtaja aiheuttaa epäluottamuksen tunnetta, koska haluaa valvoa aikuisten ihmisten työntekoa alituiseen. Muista, että sinut palkattiin syystä – olet ammattilainen, eikä johtaja välttämättä edes tajua kyttäävänsä sinua. Hän voi tehdä sen tiedostamattaan!


Turhan suora

Turhan suora kollega sanoo kaiken hyvin, hyvin suoraan. Hän lähettää lyhyitä viestejä, joilla on suuri kiire; hän vaikuttaa viesteissään tyytymättömältä tai vihaiselta, vaikka on omasta mielestään vain "suora". Turhan suoran henkilön kanssa kannattaakin kommunikoida kasvotusten, koska sähköposteja on helppo ylitulkita ja analysoida.

Laiskuri

Jos laiskuri olisi koetulos, hän olisi viisi miinus. Laiskuri ei saa hommiaan hoidettua, ja usein muut yrittävät pelastaa hänen nahkansa hoitamalla työtehtäviä, jotka eivät heille kuulu.

Jos laiskuri vaivaa sinua, avuksi kannattaa ottaa esimies tai muu henkilö, joka voi delegoida työtehtäviä ja varmistaa, että ihmiset tekevät oman osansa.


Ideavaras

Keksit hyvän idean, jonka työtoveri yllättäen omii palaverissa? Olet törmännyt ideavarkaaseen!

Ideavaras ottaa kunnian ja pyytää apua, muttei koskaan tarjoa apua muille. Jos teet työtä ideavarkaan kanssa, jätä paperijälki työstäsi: lähetä sähköposti, jossa kirjaat, mitä olet projektin eteen jo tehnyt.

Lue myös:

    Uusimmat