Löytyikö vedestä sinilevää? Muista yksi tärkeä fakta mökkisaunassa: "Erityisen vaarallista"

Löytyikö mokkirannasta sinilevää? Lääkäri kertoo, mitä asioita tulee ottaa huomioon sinilevää havaittaessa.

Suomen Ympäristökeskus tiedotti aiemmin tänään, että sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta sekä rannikkoalueilla että avomerellä. Myös järvillä on tehty enemmän havaintoja sinilevästä. 

Sinilevä on monen lomailijan ja koiranomistajan vihollinen. Jos uimavedessä havaitsee sinilevää, tulee pulikoinnit jättää väliin.

– Iholle päätyessään sinilevä saattaa aiheuttaa erilaisia ärsytysoireita, kuten kutinaa ja punoitusta. Myös silmä- ja korvatulehdukset sekä vatsa- ja flunssaoireet ovat yleisiä altistuksesta johtuvia vaivoja, kertoo yleis- ja työterveyslääkäri Toni Vänni Terveystalon tiedotteessa.

Jos vedessä on sinilevää, koiran ei missään nimessä tule antaa juoda vettä tai uida siinä. Lemmikki voi menehtyä, jos se pääsee juomaan sinilevän myrkyttämää vettä.

Miten sinilevän tunnistaa?

Moni uimaan halajava pohtii, mistä sinilevän oikein voi tunnistaa. Ominaispiirteitä ovat vihertävä väri ja hiukkasmainen koostumus. 

– Sinilevää ei pysty nostamaan tikulla vedestä, vaan se hajoaa pieniksi hiukkasiksi. Jos onnistut nostamaan levän tikunnokkaan, on kyseessä jokin muu kuin sinilevä, Vänni vinkkaa.

Videolla esitellään, miten sinilevän voi havaita. Juttu jatkuu videon alla.

Mökkiläinen, muista tämä: Ei sinilevävettä mökkisaunaan!

Jos on erehdyksessä uinut vedessä, jossa on sinilevää, kannattaa peseytyä puhtaalla vedellä pulikoimisen jälkeen. Niin ikään sinileväisessä vedessä uinut koira tulee ehdottomasti huuhdella puhtaalla vedellä. Turkkia nuollessa koira altistuu levälle.

Jos vedessä on sinilevää, se on talousvedeksi sopimatonta. Syötäväksi tarkoitettuja kukkia ei pidä kastella vedellä, jossa on sinilevää. Veden keittäminenkään ei poista levämyrkkyjä. Jos sinilevää pääsee ruoansulatuselimistöön, oireina voivat olla vatsatauti, oksentelu ja ripuli. 

Mökillä kannattaa muistaa, ettei sinileväinen vesi kelpaa edes löylyvedeksi.

– Erityisen vaarallista sinilevä on vesihöyryn kautta hengitettynä. Mökkisaunaan ei saa hakea löylyvettä vesistöstä, jossa esiintyy sinilevää, Vänni painottaa.

Terveystalon tiedotteessa muistutetaan, että vesihöyrylle voi altistua myös vaikkapa vesiskootterilla ajettaessa.

Näin hoidat sinilevän aiheuttaman myrkytyksen oireita

Sinilevän vaarallisuutta ei pysty havaitsemaan sen ulkomuodon perusteella, joten Vännin mukaan siihen tulisi aina suhtautua varauksella. Levän myrkylliset syanobakteerit eroavat toisistaan, ja osa niistä on hermostolle tai maksalle myrkyllisiä.

Vännin mukaan vakavia myrkytyksiä todetaan Suomessa kuitenkin vain harvoin, ja ihmiset osaavat vältellä sinilevää.

Jos iho on sinilevästä ärtynyt, apteekista saatava antihistamiitabletti lievittää kutinaa.

– Jos antihistamiinista ei ole apua tai ilmaantuu muita oireita, kuten silmätulehdus, kuumetta tai voimakasta pahoinvointia, kannattaa hakeutua lääkäriin. 

Katso myös: Sinilevä ja suolistoperäiset bakteerit vaarantavat uimavesiä

Lue myös:

    Uusimmat