Love Islandin uusin ja puhuttavin pariskunta vietti ensimmäisen kahdenkeskisen hetkensä: "Olet paras pari tähän mennessä"

Love Island Suomen tuoreimmassa parinvalinnassa yhteen päätyivät yllättäen Jenni ja Oliver. 

Love Island Suomen tuoreimmassa parinvalinnassa nähtiin erittäin dramaattisia hetkiä, kun rakkauden villan järjestys laitettiin lähes täysin uusiksi. 

Aku, joka on toinen uusista miehistä, valitsi yllättäen parikseen Nean ja rikkoi näin ollen tämän ja Oliverin vahvan, lähes alusta asti kestäneen taipaleen parina. Jenni päätyi lopulta viimeisenä valitsemaan Oliverin omaksi parikseen ja jätti hyvästit entiselle parilleen Petterille, joka jäi ilman paria ja jonka näin ollen oli poistuttava villasta. 

Kun suurimmasta alkujärkytyksestä oli selvitty, vetäytyivät Jenni ja Oliver sivummalle keskustelemaan ensimmäistä kertaa kahdestaan parina. Pari totesi yhteen ääneen, että kyseessä oli heidän mielestään ohjelman ensimmäinen todella suuri käänne. 

– Tuo herätti mutkin oikeasti, Oliver päivitteli uudelle parilleen. 

– Mulle tuli ihan hirveä olo kun tiesin, että joudut siihen vikaksi. 

Jenni puolestaan totesi, että selvittyään päällimäisestä shokista hän koki kuitenkin olevansa tyytyväinen lopputulokseen. Samaan hengenvetoon Jenni kertoi, että Oliver on se ihminen villassa, kenen kanssa Jennin on helpointa olla. 

– Vaikka mä tiedän, että sä oot menossa sohvalle ja sulla on Nean kanssa vahva juttu, niin silti sä olet paras pari tähän mennessä, kuka mulla voisi olla, Jenni myöntää. 

– Toi kertoo, kuinka hieno ihminen olet, kun sä pystyt sanomaan noin, Oliver summaa kietoessaan kätensä Jennin ympärille. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat