Käänteentekevä parinvalinta pisti Love Island -villan järjestyksen uusiksi – tässä ovat rakkauden saaren uudet parit

Love Island Suomen tuoreimmassa parinvalinnassa pakka pistettiin toden teolla uusiksi. 

Love Island Suomessa koettiin dramaattisia hetkiä, kun uusien saarelaisten saapumisen myötä oli aika järjestää uusi parinvalinta. Tällä kertaa valinta äityi varsin tilanteeksi, joka sekoitti saarelaisten mielet täysin. 

Parinvalinta alkoi juontaja Shirly Karvisen ilmoituksella, että nyt on naisten vuoro valita itselleen parit. Tätä seurasi kuitenkin ilmoitus siitä, että ennen tätä valintavuoro annetaan saarelle viimeisimpänä saapuneille miehille, eli Akulle ja Kasperille

Kasper pääsi valitsemaan parinsa ensimmäisenä, ja hänen valintansa kohdistui Inkaan. Aku puolestaan sekoitti pakkaa rikkomalla vahvan pariskunnan ja viemällä Nean tämän pitkäaikaiselta parilta Oliverilta

Tämän jälkeen naiset pääsivät valitsemaan ja päätyivät vuorotellen omiin, tuttuihin pareihinsa. 

Lopulta viimeisenä valintavuorossa oli Jenni, jonka oli tehtävä vaikea valinta vanhan parinsa Petterin sekä Oliverin väliltä. Koska Jennin ja Petterin välille ei syttynyt syvempiä tunteita, päätyi nainen pelastamaan Oliverin valitsemalla tämän parikseen.

Ilman paria jääneen Petterin oli poistuttava villalta.

Tämän hetken parit ovat: 

Inka ja Kasper

Nea ja Aku

Sofia ja Eetu

Meri ja Joel

Nikita ja Tommy

Vanessa ja Reetu

Jenni ja Oliver

Katso alla olevalta videolta MTV Uutisten kertaus Love Islandin viikon kiihkeimmistä tapahtumista!


Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat