Lottovoiton saanut entinen siivooja: "Nyt voin laittaa mitä kynsilakkaa vain"

Nuukaan elämään tottuneen vantaalaisen eläkeläisnaisen elämä mullistui viime heinäkuussa. Naisen lottoriviin osui seitsemän oikein, mikä tiesi 2,7 miljoonan euron voittoa.

Vantaan Kivistössä oli asuntomessut meneillään, ja eläkeläisnainen poikkesi tapansa mukaan paikalliseen Siwaan laatimaan lottorivin. Arvontaa hän seurasi illalla sivusilmällä – poimi numerot ylös, mutta ei tullut tarkastaneeksi omaa riviään.

Sunnuntaiaamun rouva aloitti tarkistamalla edellisillan kirjauksiaan. Hitaasti hän kävi läpi lottojuontajan luettelemia numeroita ja vertasi niitä omiinsa.

– Sitten kynä pysähtyi, kertasi voittaja jännittävää hetkeä.

– Veikkaukseltakin soitettiin. Olin ensin hieman epäluuloinen, kun on kaikenlaisia häirikkösoittajia olemassa. Yritin olla ihan tavallinen ja rauhallinen.

”Tarpeeseen tuli”

Kivistöön osunut lottovoitto tuli puheeksi tyttären kanssa. Hän pohti, millaiselle henkilölle voitto on mahtanut päätyä.

– Taitaa kuule istua ihan vieressäsi, voittaja todennut tyttärelleen.

Voittaja käyttää rahoja läheistensä auttamiseen, mutta hemmottelee myös itseään. Hän on käynyt jo kylpylässä ja kampaamo lienee seuraavana vuorossa. Nainen kertoo hankkineensa myös kauneudenhoitovälineitä.

– Työssäni siivoojana en saanut käyttää kynsilakkaa, nyt voin laittaa mitä väriä vain. Harmittaa, että en huomannut tänne voittokahville lakata kynsiä, voittaja totesi kakkupalan äärellä Veikkauksella.

Voittaja on elänyt elämänsä nuukasti, joten lottovoitto mullistaa elämän.

– Tarpeeseen tuli, todella tuli tarpeeseen. Nollalinjalla on mennyt tähän asti. Nyt muutamme pienestä yksiöstämme rivitalokotiin, voittaja totesi.

Lue myös:

    Uusimmat