Lottie kuiskii tai naputtelee kynsiään – tienannut erikoisilla videoilla jo kymmeniä tuhansia euroja: "Ymmärrän, että sanojen kuiskailu hitaasti tai "roolileikki" voidaan tulkita seksuaaliseksi..."
Lottie on tehnyt ASMR-videoita YouTubeen parin vuoden ajan tienaten yli 58 000 dollaria, kertoo New York Post.
20-vuotias Lottie Fellows on keksinyt tavan ansaita rahaa: hän tekee ASMR-videoita. Tällä tavalla brittiopiskelija kertoo tienanneensa jo yli 58 000 dollaria eli noin 49 000 euroa.
ASMR tulee englannin kielen sanoista ”autonomous sensory meridian response”. ASMR-videot voivat olla monenlaisia kuiskuttelusta salaatin syömiseen ja kirjoittamisen ääniin. Monelle ne aiheuttavat hyvä olon tuntemuksia ja rentouttavat.
Yli 170 000 seuraajaa YouTubessa
Lottie alkoi tehdä videoita vuonna 2018. Nyt hänen YouTube-tilillään on yli 170 000 seuraajaa.
– Raha on tietysti plussaa, koska minun ei tarvitse tehdä jotain tavanomaisempaa työtä. Olen ostanut itselleni auton ja säästän rahaa omaan asuntoon, hän kertoo New York Postille.
Innostui videoista äitinsä ansiosta
ASMR-videot tulivat Lottielle tutuksi sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuuli puhuttavan niistä radiossa ja ehdotti tyttärelleen, että niistä voisi olla apua mielenterveyden haasteisiin ja nukkumiseen.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Muistan etsineeni aiheesta videoita YouTubesta ja ajatelleeni alun perin, että tämä on hauskinta ja oudointa, mitä olen nähnyt.
Katsottuaan erästä videota muutaman minuutin Lottie huomasi, että videot tosiaan saivat hänet rentoutumaan. Hän jäi koukkuun.
ASMR-videoiden seksualisointi turhauttaa
Lottien mielestä hänen omat videonsa olivat aika kiusallista katsottavaa. Niinpä hänelle tuli yllätyksenä, että muut pitivät niistä.
Lottie on tehnyt videoita esimerkiksi roolipelimuodossa esittämällä esimerkiksi leikkaavansa kuuntelijan hiukset. Toisilla videoilla voi kuunnella vaikkapa kynsien naputtelua tai kuiskaamalla kerrotun halloween-tarinan.
Jotkut ovat kokeneet ASMR-videot seksuaalisesti kiihottavina. Tästä aiheesta Lottiella on sanansa sanottavana.
– Ymmärrän, että sanojen kuiskailu hitaasti tai ”roolileikki” voidaan tulkita seksuaaliseksi ja jotkut saattavat näyttää hieman paljasta pintaa saadakseen enemmän katsojakertoja. Se turhauttaa, koska ihmiset voivat noin vain tuomita ASMR:n oudoksi ja seksuaaliseksi, kun se tosiasiassa auttaa monia ihmisiä, hän toteaa.
LUE MYÖS: Blayze on "maailman kuumin rekkakuski" – 28-vuotias tienaa paljastavilla kuvilla kymppitonnin kuussa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: New York Post
Uusimmat
-
20:00
Salkkarit-hahmot vaativat totuutta: "En lähde mihinkään"
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
Lataa lisää