LM: Tutkija veikkaa Vapaavuoren vielä lähtevän kokoomuksen puheenjohtajakisaan

Tutkija ei yllättyisi, jos Jan Vapaavuori lähtisi myös mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisaan, kertoo Lännen Media.

Sisäministeri Petteri Orpo ilmoittautui odotetusti kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Tutkija Markku Jokisipilä Turun yliopistosta veikkaa, että myös Jan Vapaavuori saattaa sittenkin ilmoittautua mukaan lähiaikoina.

– Ei olisi maailman hämmästyttävin asia, että hän ilmoittautuisi mukaan kisaan, Jokisipilä sanoo Lännen Medialle.

Jos näin käy, jo kisan ensimmäisestä kierroksesta tulee hänen mukaansa erittäin kova.

– Siinä tilanteessa olisi todella vaikeata veikata edes sitä, ketkä menisivät toiselle kierrokselle.

Orpon ilmoitusta voidaan pitää urheilutermein kaikki peliin -yrityksenä, Jokisipilä arvioi. Hänen mukaansa Orpon mukaan lähteminen on uskalias irtiotto eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu, jos Orpoa ei valita puheenjohtajaksi.

– Totta kai tiukka puheenjohtajakilpa jättää jälkensä – varsinkin istuvan puheenjohtajan haastaminen. Hyvän esimerkin tästä tarjoavat sosiaalidemokraatit, joiden vastaavan asetelman jälkiä paikkaillaan osin vieläkin.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi ovat toistaiseksi ehdolla Orpon lisäksi nykyinen puheenjohtaja Alexander Stubb ja Elina Lepomäki. Ehdokkuutta pohtinut Harry Harkimo ilmoitti keskiviikkona, ettei hän lähde mukaan kisaan, vaan tukee Orpoa uudeksi puheenjohtajaksi. 

Uusi puheenjohtaha valitaan kesäkuussa puoluekokouksessa.

Zyskowicz: Kyseessä enemmän henkilö- kuin linjavaali 1:05

Lue myös:

    Uusimmat