MTV-analyysi: Orpo lähtee kisaan selkeänä ennakkosuosikkina

Sisäministeri Petteri Orpo on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisaan. MTV:n politiikantoimittaja Timo Haapala analysoi puheenjohtajakisan etenemistä, kun vastakkain ovat sisäministeri ja valtiovarainministeri.

Orpolla mahdollisuus tehdä historiaa kaatamalla istuva puheenjohtaja 3:45

Puolueen puheenjohtajan paikalle mieliviä ovat nyt Orpon lisäksi nykyinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb sekä kansanedustaja Elina Lepomäki. Myös edustaja Harry ”Hjallis” Harkimo on ilmoittanut kiinnostuksensa puheenjohtajapaikkaa kohtaan, mutta hän ei ole vahvistanut olevansa mukana pelissä.

MTV Uutisten politiikan toimittaja Timo Haapala analysoi Orpon puheenjohtajaehdokkaaksi lähtöä ankeaksi nykyiselle puheenjohtaja Stubbille. Edessä on Haapalan mukaan kova kamppailu, sillä Orpo lähtee kisaan selkeänä ennakkosuosikkina.

Haapala muistuttaa kuitenkin Stubbin olevan tunnettu kovista kampanjoistaan.

– Hän viimeksikin otti todella kovan kampanjan kaksi vuotta sitten puoluekokouksen alla ja voitti yllättäen Jan Vapaavuoren. Ei kaikki tietenkään mahdollista ole, mutta on päivänselvää, että Orpo lähtee ennakkosuosikkina ja tiedetään, että Orpolla on vahvoja taustatukijoita ja tiedetään, että jopa Vapaavuori tukee Orpoa tässä kisassa.

Haapala pitääkin puheenjohtajakisan mielenkiintoisena osana juuri tukilistoja, ja niiden muodostumista ennen puoluekokousta. Myös muutaman viikon päästä alkavaa puheenjohtajakiertuetta on hyvä pitää silmällä, sillä se ratkaisee Haapalan mukaan paljon.

Kun keskenään kisaamassa on kaksi saman puolueen ministeriä, voisi kuvitella hallituksen olevan mahdollisesti jonkin aikaa kovilla. Aikaa kokoomuksen puoluekokoukseen on kuitenkin vain viisi viikkoa, joka ei Haapalan mielestä riitä heiluttamaan hallitusta.

– Mielenkiintoisempaa on nähdä, mitä tapahtuu, jos puheenjohtaja vaihtuu. Ketkä jatkavat silloin hallituksessa, koska siellä on nyt Alexander Stubbin oma tiimi. Tietenkin, jos Orpo tulee valituksi, hänestä tulee uusi valtiovarainministeri samalla siunaamalla – vaihtaako hän muita ministereitä, Haapala arvuuttelee.

Lue myös:

    Uusimmat