Liverpool tiedostaa uudet lähtökohdat Valioliigan kärkikamppailun alla: ”Manchester United ei ole sama joukkue, jonka voitimme joulukuussa”

Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa Manchester United on jo ulkokuoreltaan itsevarmempi kuin joulukuussa Liverpoolille 1-3 hävinnyt joukkue, Liverpoolin keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldum sanoi sunnuntain Valioliigaottelun alla.

Unitedin tappio Liverpoolille aiheutti Jose Mourinhon potkut, jonka jälkeen Solskjaer otti ohjat. United ei ole tuon jälkeen hävinnyt Valioliigassa peliäkään ja on noussut sarjataulukossa neljänneksi.

– Luulen, että muutos joulukuuhun tulee olemaan suuri. Manchester United ei ole sama joukkue, jonka voitimme joulukuussa. Joukkueessa on uusi flow uuden päävalmentajan myötä. He ovat pelanneet hyvin, voittaneet paljon. Se on kasvattanut heidän itseluottamustaan, Wijnaldum sanoi Reutersin mukaan.

– Ottelun on myös heidän kotiottelunsa, joten selätettyään vanhat ongelmansa, uskon heillä olevan paljon itseluottamusta. Tulossa on vaikea ottelu, mutta odotan sitä, Wijnaldum päätti.

Liverpool on sarjassa toisena heikommalla maalierolla Manchester Cityyn nähden, mutta on pelannut pelin vähemmän.

Kaikki Mestarien liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.

Lue myös:

    Uusimmat