Video: Liekit korvensivat lontoolaisen tornitalon mustaksi rangaksi – asukkaat olivat olleet huolissaan paloturvallisuudesta

Tornitalo roihusi Lontoossa – kymmeniä ihmisiä sairaalaan 5:23:09

Läntisessä Lontoossa sijaitsevassa 24-kerroksisessa tornitalossa syttyi yöllä suuri tulipalo.

Palo on viranomaisten mukaan vaatinut kuolonuhreja. Yli 50 ihmistä on toimitettu sairaaloihin. Loukkaantuneita on hoidettu eriasteisien vammojen vuoksi.

Valtavat liekit nuolivat talon seiniä ja rakenteita. Talossa on yhteensä 120 asuntoa. 

BBC:n mukaan ihmisiä jäi loukkuun rakennuksen sisään. Britannian yleisradioyhtiön toimittaja kertoi jo aiemmin, että useita ihmisiä oli kadoksissa palon takia.

Pelastuslaitos etsii edelleen mahdollisesti rakennuksen sisälle jääneitä ihmisiä.

Palohälyttimet eivät toimineet tai niitä ei kuultu

BBC:n mukaan silminnäkijät havaitsivat palon aikana rakennuksesta lähetettyjä valomerkkejä.

Sivustakatsojat kertovat nähneensä myös ihmisiä talon ikkunoissa. Dramaattisimpien kommenttien mukaan jotkut taloon loukkuun jääneet ihmiset pitelivät jopa lapsia näkyvillä ikkunoissa.

– En todellakaan tiedä, hyppäsivätkö jotkut ihmiset ulos rakennuksesta. Itselleni merkittävin asia on, etteivät palohälytykset käynnistyneet talon sisällä, kertoi talosta paennut seitsemännen kerroksen asukas Paul Munakr BBC:lle.

Hän kertoo havainneensa palon siinä vaiheessa, kun alhaalla kadulla olleet ihmiset olivat huutaneet ”älä hyppää!” älä hyppää!”

Zoe-niminen asukas kertoo puolestaan havahtuneensa, kun naapuri hakkasi hänen oveaan.

– Koko tasanne oli sakeana savusta. Savuhälyttimet eivät käynnistyneet. Tapa, jolla tuli levisi niin nopeasti alhaalta 23. kerrokseen saakka oli pelottavaa, hän kertoi.

Alueen taivas täyttyi mustasta savusta ja kärystä. Paloa vastaan on taistellut noin 200 pelastajaa.

– En ole 29-vuotisen palomiesurani aikana nähnyt mitään tämän mittaluokan tapahtumaa, kommentoi pelastusviranomaisia edustava Dany Cotton.

Alueen asukkaat ja asukasaktiivit ovat BBC:n mukaan olleet jo pidemmän aikaa huolissaan tornitalon sekä lähialueen paloturvallisuudesta.

Lontoon Pormestari Sadiq Khan on todennut, että tornitalojen turvallisuutta tulee selvittää. Palomiesten ammattiliiton edustaja Matt Wrack sanoi, että rakennuksen paloturvallisuudessa on selvästi ollut jotain vialla.

Vuonna 1974 valmistunutta rakennusta oli BBC:n mukaan remontoitu hiljattain isolla rahalla, ja työt olivat vasta valmistuneet viime vuonna.

Talo on kärsinyt erittäin pahoja vaurioita. Viranomaiset kertovat, että talon rakenteet näyttäisivät olevan tällä hetkellä vakaat, mutta tilannetta tarkkaillaan.

Lue myös:

    Uusimmat