Tammikuussa kuolleen Glee-tähden viimeisistä hetkistä paljastui lisätietoa.
Glee-sarjasta tunnettu Mark Salling menehtyi tammikuun lopussa hirttäytymällä. Kuolinsyyraportin mukaan miehellä oli veressään alkoholia. Raportin käsiinsä saaneen E! News -sivusto kertoo, että miehen verestä ei löytynyt jäämiä huumeista.
Salling nähtiin viimeisen kerran elossa illalla 29. tammikuuta, jolloin hän katsoi televisiota isänsä kanssa. Myöhemmin hänen äitinsä huomasi näyttelijätähden auton kadonneen ja Sallingin kämppis löysi tämän seurantalaitteen tieltä.
Näyttelijän ruumis löydettiin seuraavana aamuun kello 9 lähellä olevasta puistosta.
Skandaalin keskellä ollut yhdysvaltalaisnäyttelijä myönsi joulukuussa syyllistyneensä lapsipornon hallussapitoon. Sallingin oli määrä kuulla tuomionsa 7. maaliskuuta. Viranomaiset kertoivat löytäneensä hänen tietokoneeltaan yli 50 000 lapsipornokuvaa, ja syyttäjä esitti Sallingille 4–7 vuoden vankeustuomiota.
Lähde: E! News
Uusimmat
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
Lataa lisää