Lionel Messin myötä nosteen saaneen MLS:n mestaruus ratkesi

Columbus Crew otti kolmannen mestaruutensa jalkapallon Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga MLS:ssä. Ohiolaisseura isännöi loppuottelussa viime vuoden mestaria Los Angeles FC:tä, jonka se kaatoi maalein 2–1.

Columbus meni ratkaisevaan johtoon jo ennen puoliaikaa. Avausmaalin teki Cucho Hernandez rangaistuspotkusta ottelun 33. minuutilla. Seuran toisesta osumasta vastasi Yaw Yeboah nelisen minuuttia Hernandezin onnistumisen jälkeen.

Los Angelesin Denis Bouangan onnistui kaventaa 74. peliminuutilla. Bouanga päätti kauden liigan kovimpana maalintekijänä.

Ranskalaisen Wilfried Nancyn luotsaama Columbus varmisti mestaruutensa lauantaina kovaäänisen kotiyleisön edessä. Ottelua oli seuraamassa paikan päällä lähes 21 000 ihmistä.

Argentiinalaistähti kasvattanut liigan suosiota

MLS on saanut tällä kaudella nostetta argentiinalaisen supertähden Lionel Messin myötä. Messi, 36, debytoi Inter Miamin riveissä heinäkuussa sen jälkeen kun hän oli lähtenyt ranskalaisseura Paris Saint-Germainista (PSG).

Loukkaantuminen kauden lopussa johti kuitenkin siihen, ettei Messi kyennyt auttamaan Miamia pääsemään MLS:n pudotuspeleihin.

Messin liittyminen MLS:n riveihin on koettu niin merkittävänä, että yhdysvaltalainen aikakauslehti Time nimesi argentiinalaisen aiemmin tällä viikolla vuoden urheilijakseen.

Timen mukaan Messillä on ollut jo mullistava vaikutus Yhdysvalloissa. Maa on ollut hidas omaksumaan jalkapallon osaksi urheilumaisemaa, mutta lehden mukaan Messi on onnistunut tänä vuonna tekemään Yhdysvalloista jalkapallomaan.

Lehden mukaan Messin saapuminen Yhdysvaltoihin on kasvattanut paitsi kävijä- ja katsojamääriä myös lippujen hintoja ja oheistuotteiden myyntiä.

Kovaa nostetta jo ennen Messi-ilmiötä

Yhdysvaltalainen talouslehti Fortune kirjoitti syyskuun lopulla, että muiden yhdysvaltalaisten urheiluliigojen peleihin verrattuna MLS-otteluissa katsojia oli keskimäärin kolmanneksi eniten vuonna 2022 eli jo ennen Messi-ilmiötä. Perinteisesti Yhdysvalloissa suosittujen liigojen kävijämäärät ovat sen sijaan olleet viime vuosina historiallisen alhaalla.

Lehden mukaan MLS:n runkosarjan otteluita seurasi viime vuonna televisiosta keskimäärin 343 000 katsojaa, eli lähes saman verran kuin NHL-jääkiekko-otteluita. MLS:n viime vuoden loppuottelulla oli puolestaan enemmän katsojia kuin vuoden 2020 Stanley Cup -finaaliotteluilla keskimäärin.

Viime vuosien heikosta suosiosta huolimatta NHL:n esitysoikeuksien arvo on kaksinkertainen MLS-oikeuksiin nähden. Apple osti MLS:n kansainväliset esitysoikeudet 2,5 miljardilla dollarilla kymmenen vuoden ajaksi. Fortune arvioikin Applen saaneen isoimman voiton palveluiden kilpaillessa urheiluliigojen striimausoikeuksista.

Lue myös:

    Uusimmat