Lintuja bongannut Marjo sai hieraista silmiään – orava molskasti veteen muina sorsina: "En tiennyt oravan osaavan uida"

Marjo kohtasi luonnossa harvinaisen näyn – orava päätti liittyä sorsien joukkoon ja loikkasi jokeen uimaan: ”Tällaista en ole ennen nähnyt” 0:23

Luontokuvaamista harrastava Marjo Vuori oli viettämässä viime lauantaina Suomen luonnonpäivää Turun Halistenkoskella, kun luonto tarjoili hänelle unohtumattoman kokemuksen.

Marjo Vuorella oli etsimässä virtavastaräkkiä, josta tarkoituksena oli saada ikuistettua valokuva. Lintubongauksen keskeytti kuitenkin orava, joka pomppi joen pinnassa olleilla kivillä.

– Siinä se meni kivien päällä. Ihmettelin sen toimintaa, kertoo Vuori MTV Uutisille.

Orava päätti liittyä sorsien seuraan

Vuori jäi tarkkailemaan oravan toimintaa. Näytti siltä, että myös sorsat olivat kiinnostuneita oravasta.

Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta, mitä Vuori ei osannut ollenkaan odottaa.

– Orava molskahti veteen ja lähti uimaan, hämmästeli Vuori.

Sorsat säpsähtivät hieman mukaan veteen tullutta oravaa, mutta samalla ne kuitenkin edelleen olivat kiinnostuneita uudesta tuttavuudestaan.

– Orava ui sorsien keskeltä takaisin rantaan. Olin täysin yllättynyt. En tiennyt oravan osaavan uida.

Vuori ei tiedä syytä oravan uintireissulle, mutta epäilee syyksi kahta erivaihtoehtoa.

– Luultavimmin se säikähti vedenpinnassa ollutta peilikuvaansa tai sitten se kiinnostui oravista niin, että päätti mennä veteen uimaan, pohdiskelee Vuori.

Harvinainen näky

Vuori sai taltioitua kameralle oravan uintiretken. Hän päätti jakaa kuvat luontoaiheisessa Facebook-ryhmässä, jossa ihmiset olivat hämmästyneitä tilanteesta.

– Moni ryhmäläinen oli yllättynyt sitä, että orava ui. Se ei taida olla kovin yleinen näky, kertoo Vuori.

Päivästä tuli ikimuistoinen luontokuvaajalle, sillä oravan uintiretken lisäksi Vuori sai taltioitua kameralle kuvan virtavastaräkistä.

Katso ylhäällä olevalta videolta Marjon ikuistamat kuvat oravan uintiretkestä sorsien kanssa!                                                                                                                                                                                      

Lue myös:

    Uusimmat