Liki 500 kuollut Matthew-hirmumyrskyssä Haitissa

Karibianmerellä riehuvan Matthew-hirmumyrskyn uhriluku kasvaa edelleen. Haitissa myrsky on tappanut jo liki 500 ihmistä, kertovat maan viranomaiset. 

Yhdysvaltojen Floridaa lähestyessään myrsky on laantunut hieman, ja se on nyt kolmosluokan hurrikaani viisiportaisella asteikolla. 

Myrskyn tuhot rutiköyhässä Haitissa ovat osoittautuneet valtaviksi. Pelkästään niemimaan kärjen tuntumassa sijaitsevassa Jeremien kaupungissa arviolta 80 prosenttia rakennuksista on tuhoutunut Matthew'n takia. 

– Luulin kuolevani. Katsoin kuolemaa silmästä silmään, sanoo Les Cayesissa asuva Yolette Cazenor.  

Haitin kolmanneksi suurin kaupunki oli tuntien ajan Matthew'n riepoteltavana.  
Suurin osa myrskykuolemista tapahtui BBC:n mukaan kaupungeissa ja kalastajakylissä Haitin eteläisellä rannikolla. Monet kuolivat jäätyään kaatuvien puiden alle tai lentävän rojun osuttua heihin. 

YK:n mukaan ainakin 350 000 haitilaista tarvitsee välitöntä apua. Eilen Haitin virkaatekevä presidentti Jocelerme Privert kuvasi tilannetta katastrofaaliseksi. 

Matthew iski Haitiin tiistaina. Se on voimakkain myrsky Karibianmerellä lähes vuosikymmeneen. 

Eilisen aikana Matthew eteni Bahamalle, jossa myrsky katkoi puita ja sähköjä. Kuolonuhreista ei tähän mennessä ole saatu tietoa.

Hätätila kolmessa osavaltiossa

Myrskyn odotetaan seuraavaksi rantautuvan Yhdysvaltoihin. Presidentti Barack Obama on julistanut hätätilan Floridaan, Georgiaan ja Etelä-Carolinaan. Viranomaiset ovat antaneet evakuointimääräyksen noin kolmelle miljoonalle kaakkoisrannikon asukkaalle. 

Etelä-Carolinassa on tehty evakuointeja useissa rannikkokaupungeissa, kuten turistien suosimassa Charlestonissa. Matthew'n odotetaan iskevän Etelä-Carolinaan huomenaamuna tai -iltapäivästä paikallista aikaa. 

Floridassa Daytona Beachin kaupungissa on määrätty huomiseen asti kestävä ulkonaliikkumiskielto. Suositussa turistikohteessa on myös evakuoitu ihmisiä.Pelastuslaitoksen mukaan evakuointimääräyksen sivuuttaneiden tulee pysyä sisätiloissa.  

– Tämä myrsky on hirviö. Haluan kaikkien selviävän tästä. Me voimme rakentaa kodit ja liiketilat uudestaan. Menetettyjä ihmishenkiä emme voi rakentaa uudestaan, julisti Floridan kuvernööri Rick Scott. 

– Jos asut lähellä (rantaa), voivat aallot lyödä talosi katon yli, hän varoitti.  
Vaikka myrsky on laantunut, uskotaan sen olevan yksi Floridan lähihistorian vaarallisimmista vuosikymmeniin. 

Myrskyn ennustetaan laantuvan entisestään lähipäivien aikana, kun se liikkuu pohjoiseen.  

Hätätila on julistettu Floridan lisäksi Georgiaan ja Etelä-Carolinaan.

Lue myös:

    Uusimmat