Matthew-hurrikaanin uhrimäärästä ristiriitaista tietoa – "Katsoin kuolemaa silmästä silmään"

Matthew-hurrikaani vaatinut satoja uhreja Haitissa 1:41

Karibianmerellä riehuva Matthew-hurrikaani on vaatinut Haitissa satojen ihmisten hengen. Uhrien tarkkaa lukumäärää on ollut vaikeaa määrittää, koska olosuhteet ovat erittäin vaikeat ja tietoa saadaan eri viranomaisilta. Esimerkiksi Reuters kertoi aiemmin uhriluvun olleen lähes 500. Miami Herald puhuu puolestaan alle 300 uhrista.  

Myös NBC kertoo alle 300 uhrista, ja toteaa, ettei se ole pystynyt vahvistamaan Reutersin suurempaa uhrimäärää. Myrsky on tuhonnut Haitissa kymmeniätuhansia koteja.  

Myrskyn aiheuttamien tuhojen rutiköyhässä Haitissa on kerrottu olevan valtavat.

Pelkästään niemimaan kärjen tuntumassa sijaitsevassa Jeremien kaupungissa arviolta 80 prosenttia rakennuksista on tuhoutunut Matthew'n takia.  

– Luulin kuolevani. Katsoin kuolemaa silmästä silmään, sanoo Les Cayesissa asuva Yolette Cazenor.  

Haitin kolmanneksi suurin kaupunki oli tuntien ajan Matthew'n riepoteltavana.  

Suurin osa myrskykuolemista tapahtui BBC:n mukaan kaupungeissa ja kalastajakylissä Haitin eteläisellä rannikolla. Monet kuolivat jäätyään kaatuvien puiden alle tai lentävän rojun osuttua heihin.  

YK:n mukaan ainakin 350000 haitilaista tarvitsee välitöntä apua. Eilen Haitin virkaatekevä presidentti Jocelerme Privert kuvasi tilannetta katastrofaaliseksi.  

Matthew iski Haitiin tiistaina. Se on voimakkain myrsky Karibianmerellä lähes vuosikymmeneen.  

Eilisen aikana Matthew eteni Bahamalle, jossa myrsky katkoi puita ja sähköjä. Kuolonuhreista ei tähän mennessä ole saatu tietoa.  

Aiemmin nelosluokan hurrikaani on nyt laantunut hieman, ja se on luokiteltu nyt kolmosluokan hurrikaaniksi. Asteikko on viisiportainen.

Obama: Suurin vaara Jacksonvillessä ja Georgiassa

Myrsky on suunnannut seuraavaksi kohti Yhdysvaltoja, jossa on varauduttu myrskyn saapumiseen muun muassa evakuoinnein.   

Maan presidentin Barack Obaman mukaan Floridan eteläinen osa näyttää välttyvän pahimmalta runtelulta, mutta voimakkaat tuulet ja myrskyaallot voivat silti tehdä pahaa tuhoa.  

Suurin vaara on Obaman mukaan tällä hetkellä Floridan pohjoisosassa sijaitsevassa Jacksonvillessä ja Georgian osavaltiossa.  

– Painotan, että kyseessä on todella vaarallinen hurrikaani, Obama sanoo.  
Obama on jo aiemmin julistanut hätätilan Floridaan, Georgiaan ja Etelä-Carolinaan.

Viranomaisten on kerrottu antaneen evakuointimääräyksen noin kolmelle miljoonalle kaakkoisrannikon asukkaalle.  

Etelä-Carolinassa on tehty evakuointeja useissa rannikkokaupungeissa, kuten turistien suosimassa Charlestonissa. Matthew'n on arvioitu iskevän Etelä-Carolinaan huomenaamuna tai -iltapäivästä paikallista aikaa.  

Floridassa Daytona Beachin kaupungissa on määrätty huomiseen asti kestävä ulkonaliikkumiskielto. Suositussa turistikohteessa on myös evakuoitu ihmisiä.

Pelastuslaitoksen mukaan evakuointimääräyksen sivuuttaneiden tulee pysyä sisätiloissa.

– Tämä myrsky on hirviö. Haluan kaikkien selviävän tästä. Me voimme rakentaa kodit ja liiketilat uudestaan. Menetettyjä ihmishenkiä emme voi rakentaa uudestaan, julisti Floridan kuvernööri Rick Scott.  

– Jos asut lähellä (rantaa), voivat aallot lyödä talosi katon yli, hän varoitti.  

Vaikka myrsky on laantunut, uskotaan sen olevan yksi Floridan lähihistorian vaarallisimmista vuosikymmeniin. Myrskyn ennustetaan laantuvan entisestään lähipäivien aikana, kun se liikkuu pohjoiseen.

Katso aikaisemmat videot aiheesta.


Yli 2 miljoonaa evakuoidaan hirmumyrsky Matthewn tieltä 1:00


Lue myös:

    Uusimmat