Talven tyhjillään seisova kesämökki houkuttelee pitkäkyntisiä. Erityisesti syksy ja kevät ovat mökkivarkaiden kulta-aikaa, sillä mökeille pääsee kulkemaan hyvin, mutta ne ovat monesti tyhjillään. Vuoden 2013 mökkiläiseksi valittu Jouko Taskinen kertoo kuinka varkaisiin voisi varautua.
– Olen aina sanonut, että mökkiläisellä on kaksi vihollista. Ne ovat kutsumattomia vieraat, eli hiiret ja varkaat, vuoden 2013 mökkiläiseksi valittu Jouko Taskinen sanoo.
Taskisella itsellään on kaksi kesämökkiä, joista toinen on Jaalassa ja toinen Vääksyssä. Varkaat ovat vierailleet molemmissa Taskisen mökeissä.
Ei korvauksia ilman poliisia
Kun mökkiläinen huomaa varkauden, on tärkeää osata kutsua paikalle oikeat viranomaiset.
– Kun mökillä on käynyt talvella varkaita, poliisi pitää tietysti kutsua paikalle. Mihinkään ei oikein saa koskea ennen kuin poliisi on käynyt, Taskinen sanoo.
Taskisen mukaan vakuutusyhtiö ei maksa tapahtuneesta korvauksia, jollei poliisi ole käynyt paikalla toteamassa asiaa.
– Yleensä myös vakuutusyhtiön edustajan täytyy käydä paikalla. Joillekin vakuutusyhtiöille riittää se, että poliisi on käynyt paikalla.
Kuinka estää varkaita?
Taskisen mielestä lukoilla ei juuri estetä mökkivarkauksia.
– Tosivarashan menee sisään, vaikka olisi minkälaiset lukot. Lukot pitävät kyllä satunnaiset ohikulkijat poissa mökistä, sanoo Taskinen.
Puomi mökkitien päässä voi Taskisen mukaan ehkäistä varkauksia.
– Puomi on tehokas, koska nykyään varas ei kanna montaa metriä niitä tavaroita. Pitäisi päästä mökin viereen, josta tavarat sitten kannetaan autoon, Taskinen toteaa.
Toisaalta Taskinen myöntää, että puomissa on huonojakin puolia.
– Jos mökkitien päässä on puomi edessä, niin silloin varas tietää, että tien päässä on mökki, eikä ketään ole yleensä paikalla mökillä kun puomi on alhaalla, Taskinen sanoo.
Jätä verhot auki
Taskisen mukaan mökiltä pois lähtiessä kannattaa jättää mökin verhot auki.
– Jos on vienyt mukanaan arvokkaimmat jutut tai laittanut ne piiloon, niin sitten varas voi ikkunasta katsoa, että eihän täällä ole mitään arvokasta, eikä sitten välttämättä mene sisään mökkiin, Taskinen kertoo.
Mökin läheisyydessä asuvaa tuttavaa voi myös pyytää pitämään mökkiä silmällä varkauden varalta.
– Jaalassa entinen palopäällikkö asuu parinsadan metrin päässä meidän mökistä. Hänen kanssaan olen puhunut joskus, että kun hän käy hakemassa postia, niin hän voisi katsella samalla vähän ympärilleen, Taskinen kertoo.
Kaikilla ei kuitenkaan ole tähän tarkoitukseen sopivaa naapuria.
– Useinhan se on niin, että mökkejä on harvakseltaan rannoilla, eikä lähellä ole juuri vakituista asutusta, Taskinen sanoo.
Muita toimia mökkivarkaiden varalta:
– Hanki turvalukko ja saranatapit.
– Pidä mökki asutun näköisenä. Jätä esimerkiksi pyykkiä kuivaustelineeseen pois lähtiessäsi.
– Asennuta liiketunnistimella varustettu pihavalo.
– Hanki murtohälytin tai etävalvontalaitteisto.
– Käy itse tarkastamassa tilanne määrävälein lisävahinkojen estämiseksi.
– Ota kattava vakuutus.
Lähteet: Jouko Taskisen haastattelu, omakotiliitto.fi/kouvolanvaa
Jenni Ahola, jenni.ahola@mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää