Liikanen: Elvyttäminen ei nyt auta – vuoden kuluttua tilanne voi olla pahempi

Suomen talouden syvään sukellukseen tarvitaan uusia lääkkeitä ja pian. Näin arvioi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

– Ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään ja ne voivat pahentua, jos ei mitään tehdä, sanoo pääjohtaja Erkki Liikanen.

Paineet ovat tuttuja. Eläkeläisiä on parin vuoden kuluttua yli 200 000 enemmän kuin ennen taantumaa vuonna 2007. Samaan aikaan työssäkäyvien ihmisten määrä vähenee ja työttömien määrä lisääntyy kymmenillä tuhansilla.

Eläkkeiden osuus kasvaa:

Suomen Pankki on laskenut yhteen eläkkeet, työttömyysmenot, muut tulonsiirrot ja julkisesti rahoitetut palvelut. Pankki ennustaa, että eläkkeiden osuus niistä nousee 32 prosenttiin vuonna 2017. Vuonna 2007 eläkkeiden osuus oli 29 prosenttia.

Painetta kaikkiin osapuoliin

Elvyttämällä ongelmat eivät Liikasen mielestä ratkea.

– Suomi on euroalueen maista eniten elvyttänyt julkista taloutta vuodesta 2008 lähtien ja kuitenkin meidän ydinongelma on se, että me olemme menettäneet eniten teollisia työpaikkoja ja vientiä. Tämä elvytyslääke ei pure siihen ongelmaan, joka meillä on.

Ulkomaankaupasta ei juuri vetoapua saada talouden kasvuun.

– Noin puolet meidän vientituotteista on sellaisia, että me kilpailemme rajusti muitten kanssa, mutta vuodesta 2008 lähtien meillä on kilpailukyky heikentynyt 10 prosenttia tai enemmänkin.

– Jos emme kykene palauttamaan kustannuskilpailukykyä, me olemme vuoden kuluttua huonommassa tilanteessa kuin nyt.

– Tämän pitäisi tuoda painetta kaikkiin osapuoliin.

"Ei kaikkea voi heittää romukoppaan"

Liikasen mielestä työmarkkinoille pitää luoda uusia pelisääntöjä esimerkiksi paikalliseen sopimiseen.

– Ei kaikkea voi heittää romukoppaan mutta vanha ei myöskään yksin riitä.

Liikanen varoittaa lykkäämästä ongelmia nyt koulussa ja opiskelemassa olevien ihmisten kontolle.

– Maailma muuttuu kovasti ja meidän pitäisi turvata myöskin semmoinen tulevaisuus, että myös seuraava sukupolvi voi uskoa, että he löytävät työpaikkansa ja elämänsä Suomessa. Ellei kilpailukyky ole kunnossa, sitten se on vaikeaa.

Lue myös:

    Uusimmat