Li Andersson tyrmää radikaalin ehdotuksen opintotuesta – kokoomuksesta välitön kuitti: "Opetusministeri ymmärtää taloustieteilijöitä paremmin"

Ministeriöltä raju esitys opintotukiin: Aikuiskoulutustuki voisi loppua kokonaan 6:19
Katso videolta valtiovarainministeriön ehdotukset koulutuksen osalta.

Opetusministeri Li Andersson kritisoi valtiovarainministeriön (VM) ehdotuksia työllisyyden parantamiseen Twitterissä. Andersson otti luonnollisesti kantaa koulutukseen liittyviin asioihin.

VM haluaisi tehdä muutoksia aikuiskoulutustukeen, omaehtoiseen kouluttautumiseen sekä yleiseen opintotukeen.

– VM:n virkakunta on esittänyt oman pohdintansa työllisyystoimista. Suuri pettymys on, miten heikosti näissä esityksissä näkyy ymmärrys osaamisen ja koulutustason vahvasta yhteydestä työllistymiseen, Andersson kirjoittaa.

Ministeriön ehdotuksen mukaan aikuiskoulutustuki voitaisiin jopa lakkauttaa, mikäli muita ratkaisuja ei keksitä. VM:n mukaan tuki pahimmillaan heikentää työllisyyttä.

– Aikuiskoulutustuki on ansiosidonnaisena etuutena tärkeä työelämässä jo oleville. Tukijärjestelmää on juuri uudistettu yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa viime syksynä, jotta se palvelisi paremmin opiskelua työnteon ohella ja esimerkiksi matalapalkka-aloilla työskenteleviä, Andersson twiittaa.

VM penäsi ehdotuksessaan myös vahvempia työvoimapoliittisia perusteita omaehtoiselle kouluttautumiselle, joka käytännössä tarkoittaa opiskelujen rahoittamista työttömyysturvalla.

– Omaehtoista koulutusta hyödyntävät eniten pelkän perusasteen varassa olevat ja toisen asteen suorittaneet sekä vieraskieliset opiskelijat. Tähän sovelletaan jo tällä hetkellä työvoimapoliittista harkintaa ja viime vuosina järjestelmä on laajennettu sen hyvän toimivuuden takia.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ehti jo kritisoimaan Andersonin twiittiketjua.

– Opetusministeri "ymmärtää" taloustieteilijöitä paremmin, mikä vaikuttaa työllisyyteen ja työttömyyteen. Hmm, Vartiainen twiittasi.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma puolestaan tarttui Vartiaisen kritiikkiin.

– Yksi esimerkki siitä, kun tietopohjainen päätöksenteko törmää ideologisiin kantoihin. Politiikassa kyllä peräänkuulutetaan tietoa ja tutkimusta silloin, kun tieto on ideologisten mieltymysten mukaista. Mutta jos tutkimus tarjoaa vastakkaisia tulkintoja, tieto usein torjutaan.

Katso yllä olevalta videolta valtiovarainministeriön ehdotukset koulutuksen osalta. 

Lue myös:

    Uusimmat