Jan Vapaavuori otti kantaa kokoomuksen mahdolliseen PS-yhteistyöhön – sohaisi somekansan ampiaispesään: "Ryhdikäs kannanotto", "Tämä on sama kuin ampuisi itseään jalkaan"

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori perusteli tekstissään, miksi syvempi yhteistyö perussuomalaisten kanssa on hänelle mahdoton ajatus.

Päättyneenä viikonloppuna poliittisessa keskustelussa huomiota on herättänyt keskustelu oppositiopuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten mahdollisesta syvemmästä yhteistyöstä.

Keskustelu alkoi, kun kansanedustaja Wille Rydman (kok.) esitti Helsingin Sanomien haastattelussa toiveita puolueiden välien tiivistymisestä.

Rydmanin mukaan kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä Jussi Halla-ahon johtaman puolueen kanssa oli paha virhearvio.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi kansanedustaja Rydmanin näkemyksiä lauantaina Lappeenrannassa. Orpo ei tyrmännyt yhteistyötä perussuomalaisten kanssa, mutta peräänkuulutti puolueelta muutoshalukkuutta sekä kompromisseja.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) julkaisi eilen sunnuntaina aiheeseen kantaa ottavan blogitekstin, jonka hän jakoi Twitter-tilillään.

– Ihmisarvo, ilmasto ja Eurooppa – kolme tärkeätä syytä miksi syvempi yhteistyö perussuomalaisten kanssa on minulle mahdoton ajatus, Vapaavuori totesi.

Vapaavuoren kirjoitus sai runsaasti palautetta. Tätä artikkelia kirjoitettaessa Vapaavuoren tviitistä, jossa hän jakoi tekstinsä, on tykätty yli 2 200 kertaa.

Se on uudelleentviitattu yli 200 kertaa ja se on kerännyt lähes 300 kommenttia, joista osa on kiitteleviä – osa taas tylyn lyttääviä.

– Hitto tää sun teksti teki mut onnelliseksi. Toivoa on! hehkutti yksi tviittaaja.

– Kiitos. Selkeästi kerrot mikä mättää. Persuilla saattaa olla järkeviäkin asioita, joita he ajavat, mutta aivan kaikki peittyy tahallisen ilkeän ja loukkaavan puhetavan taakse, kommenteissa todetaan.

Julkisuudesta tuttu seurakunnan edustajakin hehkuttaa Vapaavuoren kannanottoa.

– Arvostan. Tämä on se Kokoomus, jonka tunnistan.

– Ryhdikäs kannanotto, kiitos! kommenteissa kuvaillaan.

– Näköjään olet vähemmistössä puolueessasi. Ei hyvältä näytä jatko sinulle kokoomuksessa, ehkä sinun täytyy liittyä vihreisiin? Ainakin näkemyksesi viittaa vahvasti sinne päin, pohtii taas toinen tviittaaja.

– Tämä on sama kuin ampuisi itseään jalkaan, kommenteissa kuvaillaan.

Jan Vapaavuori oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 2003–2015. Hän oli Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksen elinkeinoministeri vuosina 2012–2015.

Syksystä 2015 kevääseen 2017 Vapaavuori oli Euroopan investointipankin varapääjohtaja. Vuoden 2017 kuntavaaleissa hänet äänestettiin Helsingin pormestariksi.

Lue myös:

    Uusimmat