Lex Hollo: Persaukiset puntinnostajat

Suomen painonnostohistoria on kohtalaisen komea. Kaarlo Kangasniemi voitti kultaa Mexico Cityn olympialaisissa 1968. Lisäksi suomalaisnostajat ovat saavuttaneet 16 yhteistuloksen MM-mitalia. Tuoreimmasta on kuitenkin aikaa jo 16 vuotta, silloin Karoliina Lundahl nosti MM-kultaa kotikisoissa Lahdessa. Miesten puolella tuorein olympiamitali alkaa jo pahasti haalistua; Pekka Niemi nosti olympiapronssia täysin yllättäen Los Angelesissa 1984 ja samoissa kisoissa myös Jouni Grönman nappasi pronssia. Edellinen miesten EM-mitalikin täytti jo 26 vuotta.

Menestys kortilla

2000-luvulla on ollut hiljaisempaa. Antti Everi sijoittui superraskaassa sarjassa 2007 MM-kilpailuissa 11:nneksi. Se on suomalaisten paras sijoitus sitten Lundahlin päivien. Miika Antti-Roiko pääsi viime metreillä mukaan Lontoon olympialaisiin, missä hän nosti ainoana pohjoismaisena kilpailijana. Sijoitus oli 19:s. EM-kilpailuissa 94-kiloisissa nostava Antti-Roiko oli tänä vuonna yhteistuloksessa kuudes ja työnnössä neljäs tehtyään SE:n 201 kiloa. Hän hävisi sarjassaan lajin olympiavoittajille Adrian Zielinskille työnnössä vain yhdeksän kiloa, mikä antaa varmasti uskoa siihen, että 24-vuotiaalla suomalaisella on mahdollisuudet nousta jopa maailman kärkijoukkoon.

Mutta, mutta. Jos monessa lajissa urheilijat ja valmentajat tuskailevat valmennustukien vähäisyyttä, ehkä he näkisivät kaiken toisin, jos tietäisivät, millä eväillä painonnostajat huipulle yrittävät.

Vielä 2000-luvun lopulla liitto maksoi sentään kaikkien nostajien kulut arvokisoissa. Sen jälkeen on menty huonompaan suuntaan asteittain. Seuraavaksi asetettiin A- ja B-rajat; A-rajan tehneet maksettiin, muut saivat halutessaan lähteä omalla kustannuksella. Rajat ovat koko ajan nousseet, vaikka käytännössä viime vuosien aikana vain Antti-Roiko on pystynyt A-rajan ylittäviin tuloksiin.
Tämän vuoden EM-kilpailut menivät vielä normaalilla kaavalla, mutta MM-kisoista kerrottiin, että sinne mentäisiin ainoastaan omalla kustannuksella. Lopulta kompromissina liitto myönsi kaikille Kazakstanin MM-kisoihin lähteville 400 euron matka-avustuksen ja hankki viisumit. Avustus kattaa noin neljänneksen kisareissun kaikista kuluista.

Huippu-urheilua vai jotain muuta?

Liiton vuosibudjetti on noin 400 000 euroa, josta opetusministeriön tuki kattaa puolet. Rahasta 100 000 euroa kohdentuu huippu-urheilutoimintaan. Taloustilanne romahti pieleen menneiden vuoden 1998 Lahden MM-kisojen vuoksi ja nouseminen siitä kuopasta on kestänyt käsittämättömän kauan. Suurin osa huippu-urheilurahasta menee kotimaan leirityksiin, mitä nostajat itse pitävät hyvinä; harjoittelu kovassa seurassa motivoi ja kehittää aina. Muunlaista valmennustukea ei liitto pysty tarjoamaan.

 Silti nostajat ovat myös ihmetelleet pienten rahavirtojen kohdennusta. Monia närästi, kun liitto piti prameat kekkerit lukuisine kutsuvieraineen täytettyään 85 vuotta. Kun maajoukkueurheilijat tekivät liiton johtokunnalle esityksen maajoukkuetoiminnan kehityskohteista, vastaus oli, että nostajien kuuluu itse hoitaa varainhankinta, liiton tehtävänä ei kuulemma ole hoitaa maajoukkueelle rahaa leireihin ja kisamatkoihin. Jos näin on, pitää kysyä, mikä se liiton tehtävä sitten mahtaa olla? Kun kuitenkin halutaan olla huippu-urheilulaji, eikö maajoukkuetoiminnan kuuluisi olla prioriteettilistalla ykkösenä?

 Antti-Roikon pelastus on se, että hänen seuransa Kalajoen Junkkarit on yksi harvoista taloudellisesti vakavaraisista punttiseuroista Suomessa. MM-kisojen kulutkin tulevat näin seuralta. Junkkareiden lisäksi hyvin toimeentulevia punttiseuroja on Suomessa vain muutama. Niiden laskemiseen riittää hyvin yhden käden sormet.

 - Kun ei ole koskaan tottunut parempaan, ei tämä tunnu oikein miltään. Olen tottunut siihen, että itse joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa harjoitusolojen eteen. Uskon vahvasti, että näinkin voi päästä erittäin pitkälle, Antti-Roiko sanoo.

Onko järkeä vai ei?

 Tammikuussa Antti-Roiko lähtee muutamaan muun nostajan kanssa Thaimaan leirille kuukaudeksi. Omalla kustannuksella, luonnollisesti. Joku voi ihmetellä, miksi painonnostaja lähtee etelään; salit ovat samanlaisia kaikkialla. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Harjoitteluun kuuluu paljon muutakin oheistekemistä kuin puntinkolistelu, lisäksi palautuminen on varmasti tehokkaampaa 30 asteen lämmössä kuin 15 asteen pakkasessa. Lisäksi leirillä ei tarvitse murehtia mistään muusta kuin harjoittelusta, levosta ja oikeasta ravinnosta.

 Kun mitaleja ja menestystä ei ole tullut vuosikymmeniin, painonnostoin imago on Suomessa latistunut. Lisäksi useat lajin dopingtapaukset vaikuttavat varmasti sponsorien haluun lähteä mukaan. Intohimoiseksi antidopingmieheksi tiedetty Antti-Roiko harmittelee syntynyttä oravanpyörää.

- Kun tilanne on tämä, ei laji ole tällä hetkellä lahjakkaille nuorille riittävän houkutteleva. Ja kun massaa on vähän, nousee sieltä silloin myös yhä harvempi arvokisatasolle. Liian monelle kokeilijalle tulee aika äkkiä mieleen, ettei tässä ole mitään järkeä.

- Käytännössä minultakin joka kuukausi joku kysyy, miten jaksat treenata, kun joudut antamaan muille niin paljon tasoitusta. Olen todennut, että on parempi, kun ei liikaa mieti sitä. Muutenhan sitä saattaisi äkkiä itsekin todeta, ettei tässä tosiaan mitään järkeä ole.

 Mutta on siinä Antti-Roikon kohdalla jotain järkeä ollut. Hän sai kuulla nuorempana paljon, että EM-mitalin ottaminen on jo nykyisin mahdotonta, eivätkä hänen kykynsä tule huipulle riittämään. Puhetta riitti myös siitä, missä menevät puhtaan urheilijan rajat tässä lajissa – nuo rajat Antti-Roiko on jo nyt kyennyt kirkkaasti kumoamaan. Raaka työ ja tinkimätön asenne ovat tuoneet jo kaksi EM-kisojen nelostilaa. Ja parhaat vuodet ovat nuorella miehellä taatusti vielä edessä, jos vain terveyttä piisaa. Hän on erinomainen esimerkki siitä, mihin oikea asenne ja jääräpäinen harjoittelu voivat parhaimmillaan johtaa – olosuhteista huolimatta.

Lue täältä kaikki Lex Hollon blogit