Lewis Hamilton päätyi erikoisella tavalla rangaistusuhan alle – nosti viime hetkellä kätensä ylös

Näillä eväillä kohti Silverstonen F1-kisaa – Hamiltonia solvattiin rasistisesti 6:19
Video: Näillä eväillä kohti Silverstonen F1-kisaa – Lewis Hamiltonia solvattiin rasistisesti

Mercedeksen Lewis Hamilton päätti lopulta nöyrtyä kansainvälisen autoliiton FIA:n uuden korulinjauksen alla.

Hamiltonia uhkasi rangaistus, mikäli hän olisi jatkanut korulinjauksen vastustamista tänä viikonloppuna Englannin Silverstonessa. Hamilton ei ole halunnut noudattaa FIA:n uutta linjausta, joka kieltää korujen ja lävistysten pitämisen liiton alaisissa kilpailuissa.

F1:n seitsenkertainen maailmanmestari Hamilton on pitänyt jo vuosien ajan muun muassa nenälävistyksiä kypäränsä alla. Britti on vastustanut uutta kieltoa, vedoten muun muassa siihen, että jotkin hänen lävistyksistään voidaan poistaa vain kirurgisesti.

FIA perusteli korukieltoa paloturvallisuussyillä. Kielto astui voimaan jo Miamin kisassa. Hamilton sai erikoisluvalla pitää koruja aina tämän viikonlopun Britannian GP:hen asti.

37-vuotias brittikuski piti koruja vielä torstaina Silverstonessa. Hamilton nosti kuitenkin kätensä ylös aivan viime metreillä, sillä uutistoimisto PA:n mukaan hän poisti korut Britannian GP:n ensimmäisten vapaiden harjoitusten alla.

Mikäli Hamilton olisi jatkanut korujen käyttöä, olisi hänet kutsuttu tuomariston eteen. Tuolloin häntä olisi uhannut varoitus, sakko, pistemenetys tai jopa kilpailukielto.

– On hullua, että kaiken keskellä, mitä maailmassa tapahtuu, tämä on se, johon huomio keskittyy, Hamilton totesi aiheesta torstain lehdistötilaisuudessa.

Hamilton oli perjantain ensimmäisten harjoitusten toiseksi nopein kuljettaja. Parasta vauhtia piti Alfa Romeon Valtteri Bottas.

Lue myös:

    Uusimmat