Lewis Hamilton joutui aivan äärirajoille päihittääkseen Valtteri Bottaksen – "Kuin painisi härän kanssa"

Lewis Hamilton ajoi paalupaikalle Monacon GP:n aika-ajoissa niukasti ennen Valtteri Bottasta. Hamilton myönsi suorituksensa jälkeen joutuneensa todella koville, jotta paalupaikka irtoaisi.

Paalupaikka oli Hamiltonille vasta toinen Monacossa. Ensimmäisen kerran Hamilton starttasi paalulta Monacon katuradalla vuonna 2015.

– Tämä on kilpailu, josta jokainen kuljettaja unelmoi lapsesta asti. Ei ole väliä, kuinka monta kertaa olet ollut täällä, se on aina unelmaa. Meillä oli hyvä auto, ja hyvä taistelu Valtterin kanssa, joka on ollut nopea koko viikonlopun ja kaikissa aikaisemmissa kisoissa, Hamilton hehkuttaa Paul di Restan ratahaastattelussa.

Hamilton kiristi hurjalla viimeisellä vedollaan vain 0,086 sekunnilla Bottaksen edelle päättäen näin suomalaisen kolmen kilpailun mittaisen paalupaikkaputken. Bottas ja Hamilton ovat taistelleet koko alkukauden ajan erittäin tiukasti keskenään. Hamilton myöntää, että lauantainen paalupaikka vaati todella suurta venymistä.

– Tämä merkitsee niin paljon minulle. Minun täytyi kaivaa tämä syvemmältä kuin koskaan. Onneksi pääsin niin syvälle, Hamilton toteaa tyytyväisenä.

Hamilton vei autonsa komealla paalupaikkakierroksella aivan äärirajoille. Kierros ei siitä huolimatta ollut helppo, vaikka Mercedeksen valmistama auto on yhä F1-sarjan nopein.

– Jokainen kuljettaja ajaa autoaan aivan äärirajoilla. Se on kuin painisi härän kanssa. Kierrokseni oli vaikea. Varsinkin Rascasse-mutkassa autoni yliohjasi, mutta selvisin siitä jotenkin. Ylittäessäni maaliviivan toivoin vain, että olisin edes millisekunnilla parempi. En tiedä, mikä ero oli, mutta se kelpaa minulle, Hamilton iloitsee.

Lue myös:

    Uusimmat