Mainos

Ulla Kulju pitää traagista onnettomuutta yhtenä elämänsä parhaista asioista – maailmanmestari oli menettää jalkansa, kunnes sai syntymäpäivänä uskomattoman ilmoituksen

9:58
Ulla Kulju kertoo kohtalokkaasta onnettomuudestaan ja sen jälkeisestä elämästään.

Ulla Kuljun elämä mullistui 15-vuotiaana, kun hän kaatui lumilautailuhyppyrissä Ylläksellä vuonna 2002: rintarangan kaksi alinta nikamaa murtuivat ja alaraajat halvaantuivat. Kuljulle on tapahtunut sittemmin paljon hyvää, ja vammaisten maailmanmestaruuden road racingissa kaksi vuotta sitten voittanut ratamoottoripyöräilijä pitää onnettomuutta yhtenä elämänsä parhaista asioista.

Kuljun ratamoottoripyöräilyuran huippuhetki on osunut vuoteen 2017, jolloin hän voitti Le Mansissa vammaisurheilijoiden maailmanmestaruuden 600-kuutioisten naisten sarjassa ja sijoittui yleisessä sarjassa miesten joukossa kuudenneksi.

– Se oli minulle kovempi juttu, että pystyin ajamaan miehiä vastaan niin hyvin. Ne olivat ensimmäiset arvokisani ulkomailla – olin aikaisemmin ajanut ainoastaan Suomessa, Kulju sanoo MTV Urheilulle.

– Se oli aika hienoa.

Kulju oli niittänyt aiemmin menestystä para-alppimaajoukkueessa pujottelussa ja suurpujottelussa. Venealan insinööri on ahkeroinut vuosien saatossa usealla saralla, opiskellut ja hankkinut pätevyyksiä.

– Minulla on aina ollut se ajatus, että haluan opiskella, kasvattaa omaa tietotaitoani, kasvaa ihmisenä ja kokeilla eri juttuja. Ei minun CV:ni yhdelle paperille mahdu. On tullut tehtyä niin harrastuspuolella kuin myös koulussa. Ei se mene koskaan hukkaan, että opiskelee. Itselläni on niin paljon halua vaikuttaa asioihin ja omaan työuraan, että ei sitä osaa tyytyäkään yhteen juttuun.

Kuljun elämänasenteesta säteilee monia vaikuttavia piirteitä. Hän pitää alaraajojen halvaantumiseen johtanutta onnettomuutta omalla kohdallaan erityisen positiivisena asiana.

– Olen edelleen sitä mieltä, että se oli yksi elämäni parhaimpia asioita. Se kuulostaa tosi oudolta, mutta se on antanut minulle niin paljon. On ollut huonojakin ja tiukkoja päiviä, mutta tietyllä tavalla se on kuitenkin tehnyt minusta minun, enkä vaihtaisi sitä mihinkään.

– Se on ollut kyllä huikea juttu. Kaikki ne ihmiset, joita olen tavannut sen 17 vuoden aikana, kun olen pyörätuolissa istunut. Kaikki ne asiat, joita olen päässyt tekemään ja kokemaan, ei niitä vaihtaisi.

Yksi suuri ilonaihe perheenäidille ovat kaksi lasta.

– Silloin kun halvaannuin ja olin 15-vuotias, totta kai siinä oli epävarmaa, voinko edes koskaan saada lapsia. Ei kuitenkaan välttämättä tiedetä niitä vaikutuksia, mitä vammoilla voi olla. Olin siinä mielessä onnekas, että kaksi pikkuapinaa sieltä on tullut. Ne ovat kyllä ihan parhaita.

"Paras synttärilahja ikinä"

Kulju on elänyt taas tuoreeltaan ravisuttavaa aikaa. Hän kaatui viime syksynä Alastaron radalla rajusti, ja oli jo suostunut jalkansa amputoimiseen polven yläpuolelta. Amputoimista ehdittiin pitää todennäköisenä ja Kulju puhui siitä avoimesti.

– Tammikuusta aina kesäkuun alkuun oli uhka siitä, että toinen jalka joudutaan amputoimaan, koska se ei luutunut eikä se lähtenyt paranemaan. Olin sanonut lääkäreille, että jos se on se tapa, että pystyn road racingia harrastamaan, jalka saa lähteä.

Kulju pääsi kuitenkin spesialistille, joka sanoi, ettei amputaatiota tarvita. Ilmoitus osui hänen syntymäpäivälleen.

– Se oli ehdottomasti paras synttärilahja ikinä. Tiimin kanssa oltiin puhuttu, että jos jalka lähtee, tehdään YouTube-video tuhat ja yksi tapaa hyödyntää tynkää jalkaa. Oli aika lailla selkeää, että se ei tule hidastamaan eikä pysäytä millään tavalla.

– Olisi varmasti ollut henkistä läpikäymistä, mutta aika tarkkaan oli myös perheen kanssa keskusteltu ja perheen kanssa yhteinen päätös tehtiinkin. Kun tuli tuomio, että jalkaa ei viedäkään pois, kyllä se tuntui aika hyvältä ja onnenkyyneleitäkin silloin vuodatettiin.

Kulju on nyttemmin harjoitellut uutterasti kuntoutussuunnitelman mukaan.

– Koko ajan menee parempaan suuntaan. Vielä olisi yksi kuntoutusjakso tulossa. Kyllä on aika paljon saanut tehdä töitä.

– Ei sillä, että olisin laskenut, mutta 342 päivää ja 10 tuntia meni, että pääsin takaisin pyörän päälle. Se oli pitkä aika.

Pojan viesti koulussa ei unohdu

Kulju valmistautuu parhaillaan seuraavaan ratamoottoripyöräilykauteen, jonka hän pyhittää MM-sarjan ajamiseen eikä kilpaile Suomessa logistisista ja rahallisista syistä ollenkaan.

– Road racingissa parasta on se tietynlainen vapaus ja voimantunne, että pystyt hallitsemaan isoa laitetta ihan yksin. Ja pystyt näyttämään myös muille, että vaikka on pyörätuolissa eikä pääse portaita yksin ylös, silti pystyy ajamaan pyörällä.

Urheilullinen menestys jää tässä vertailussa kakkoseksi. Kulju ei unohda viestiä, jonka hän sai poikansa opettajalta ollessaan suuntaamassa Le Mansin maailmanmestaruusreissusta kotiin.

Oppilaiden kanssa oli käyty läpi heidän idoleitaan.

– Kaikki muut olivat vuorotellen kertoneet artisteista, urheilijoista ja näyttelijöistä. Minun poikani oli kuitenkin sanonut, että hänen suurin sankarinsa on hänen äitinsä, koska hän on pyörätuolissa, ajaa silti kilpaa prätkillä ja on kova mimmi.

– Se merkkasi henkilökohtaisesti itselleni enemmän, että olet omien lastesi silmissä saavuttanut jotakin, Kulju sanoo.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja