Lentoyhtiön liikennekielto uhkaa satojen ruotsalaisten lomia

Satojen ruotsalaisten kesälomamatka Kreikkaan ja Espanjaan on peruuntumassa, kun lentoyhtiö Transjet on määrätty liikennöintikieltoon. Viranomaisten mukaan yhtiö ei täytä turvallisuusvaatimuksia.

Transjet-lentoyhtiön liikkennöintikiellon jatkuminen uhkaa pilata satojen ruotsalaisten kesälomamatkan Kreikkaan ja Espanjaan.

Yhtiön palveluita käyttävän Aer Olympics -matkatoimiston mukaan noin tuhannen lomalaisen olisi määrä matkustaa viikonvaihteessa etelään. Yhtä suuri joukko ruotsalaisia on jo perillä kohteessa, mutta heidän paluulennostaan ei ole nyt varmuutta.

-Viime viikolla onnistuimme suurin kustannuksin vuokraamaa koneita muilta lentoyhtiöiltä, jotka pystyivät kuljettamaan asiakkaamme kotiin ja huolehtimaan siitä, että lomalaiset pääsivät lomalle. Nyt emme enää siihen pysty, sanoi matkatoimiston edustaja Akes Kefalas.

Ruotsin lentoliikenneviranomaiset jatkoivat Transjet-yhtiön yhdeksän koneen viime viikolla alkanutta liikennöintikieltoa eilen. Viranomaisten mukaan yhtiöllä on organisatorisia puutteita eikä se täytä turvallisuusvaatimuksia muun muassa avainhenkilöiden pätevyyden suhteen.

Lentoyhtiön toimitusjohtaja Thomas Johansson ei omien sanojensa mukaan ymmärrä, mikä asiassa kiikastaa.
Hänen mukaansa viranomaiset ovat hylänneet kahdeksan henkilöä, jotka ovat toimineet vastaavissa tehtävissä keskimäärin parikymmentä vuotta.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat