Lentokoneesta putosi ällöttävä yllätys brittimiehen takapihalle – "Kokemus oli erittäin, erittäin kamala"
Lentokoneesta pudotettiin ulostetta miehen pihalle kesällä.
Kesällä Briteissä erään miehen pihalle putosi ulostetta, kertoo BBC. Uutistoimiston mukaan jätökset pudotettiin lentokoneesta.
Ilmailualan The Royal Borough Of Windsor & Maidenhead's -tapahtumassa keskusteltiin aiheesta. Foorumin jäsenistöön kuuluva kaupunginvaltuutettu Karen Davies kertoo erään paikallisen ottaneen häneen yhteyttä ja kertoneen tapahtuneesta. Davies toivoo, että vastaavaa ei sattuisi kenellekään toiselle.
Ulostetta pitkin pihaa
Daviesin mukaan kyseisen henkilön koko puutarha oli jätöksien peitossa. Sitä putosi puutarhavarjojen päälle. Ulostetta oli kuulemma pudonnut myös miehen itsensä päälle.
– Tiedän tällaista tapahtuvan joka vuosi lentokoneista peräisin olevan jäädytetyn jäteveden kanssa, mutta tämä ei ollut jäädytettyä ja hänen koko puutarhansa tuli sotketuksi erittäin epämiellyttävällä tavalla, hän kertoi.
– Hän oli ulkona puutarhassa tuohon aikaan, joten kokemus oli erittäin, erittäin kamala.
BBC:n mukaan jätteiden dumppaus taivaan tuuliin tapahtui suurin piirtein Windsorin alueella heinäkuun puolivälissä.
Lentokoneissa jätevedet säilytetään tankeissa, joiden sisältö yleensä hävitetään koneen laskeuduttua.
Hyvin harvinainen tapaus
Foorumin jäsen ja puheenjohtaja John Bowdenin mukaan kyseessä on erittäin harvinainen sattumus. Hän veikkasi lämpimän sään saaneen aikaan sen, että jätökset olivat tulivat pihalle ”nestemäisempinä”.
Whitfieldin seurakunnan edustaja Geoff Paxton on työskennellyt lentokentillä 40 vuotta. Myös hänen mukaansa miehen kohdalle sattunut epäonnekas sattuma on erittäin harvinainen eikä hän ole nähnyt sellaista tapahtuvan pitkään aikaan. Whitfieldin mukaan modernien lentokoneiden wc:t ovat turvallisempia.
Yhtiön nimi ei ole tiedossa
Daviesin mukaan epäonnisen sattuman kohteeksi joutunut asukas päätti olla hakematta tapahtuneen vuoksi korvauksia.
Lentoyhtiön nimi ei ole BBC:n tiedossa. Daviesin mukaan se sijaitsee kuitenkin hyvin kaukana Briteistä.
Daviesin mukaan asukas otti yhteyttä lentoyhtiöön. Ensin yhtiöstä oltiin sitä mieltä, että heidän koneensa ei ollut kyseisellä alueella tuolloin. Myöhemmin sen kuitenkin vahvistettiin olevan yhtiön kone, kun asukas kykeni määrittelemään, mistä lentokoneesta oli kyse. Tässä hän käytti apunaan reitinseurantasovellusta.
Lähde: BBC
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää