Leijonille hävinneen Tre Kronorin MM-turnauksen taustalta paljastui pelottava tarina – "Tyttäreni hengitys pysähtyi useita kertoja yössä"

Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen entisen päävalmentajan Rikard Grönborgin vuoden ikäisen tyttären elämän alku ei ole ollut helpoimmasta päästä.

Grace Callie kärsi syntymisensä jälkeen kurkunpään rakenneviasta. Hänellä oli hengitysvaikeuksia, sillä kurkunpään yläosa oli liian kapea.

– Huomasimme aikaisessa vaiheessa, että hän ei hengittänyt normaalisti. Hänen hengityksensä pysähtyi useita kertoja öisin. Se tapahtui joka viides tai kuudes tunti. Meidän piti aina herättää hänet, jotta hän hengitti jälleen. Asetimme hälytykset, jotka alkoivat hälyttää, kun hän lopetti hengittämisen, Grönborg kertoo Expressenille.

Grönborg kertoo myös, että Grace Callie sai hengitysoireiden lisäksi kramppeja ja muita kohtauksia.

Grace Callie sai ensimmäisen kohtauksensa Grönborgin ollessa Calgaryssa tarkkailemassa NHL-pelaajia MM-kisoja varten. Kello oli viisi aamulla Calgaryssa, kun Grönborgin vaimo soitti hänelle olevansa menossa tyttären kanssa sairaalaan.

– Mietin aluksi, että mitä hemmettiä teen nyt? Voinko lähteä takaisin kotiin? Olin ollut kaksi viikkoa pois ja olisin vielä viikon verran. Olin Calgaryssa, joka oli aika kaukana kotoa, mutta onneksi sain nopeasti positiivisia uutisia ja jäin, Grönborg muisteli.

Läpi viime vuoden Grönborg oli valmiudessa lähteä siltä istumalta tyttärensä luo, jos jotain tapahtuisi. Näin oli myös MM-kisoissa Slovakiassa.

– Meillä oli suunnitelma. Mutta sitten, asiat paranivat ja koko perhe oli mukanani viikon verran Slovakiassa, Grönborg kertoi.

Tappio Suomelle kismitti

Tätä nykyä tyttären tilanne on jo parantunut ja perhe asuu onnellisesti Sveitsissä. 

Niin hyvin kuin Grönborg menestyikin Ruotsin valmentajana, tehtävä loppui ikävästi tappioon Suomelle Slovakian MM-kisojen välierissä, jatkoajalla 5–4.

– Olimme 90 sekunnin päässä finaalista. Mutta ammattilaisurheilu on raakaa. Opit elämään asioiden kanssa. Isoin pettymys oli, ettemme pystyneet samaan kuin aiemmin yhdessä. 

Grönborg valmentaa nykyisin Sveitsin pääsarjassa pelaavaa Zürich Lionsia. 

 

Lue myös:

    Uusimmat