Suomen jääkiekkomaajoukkueen riveissä olympiapronssia Milano-Cortinan kisoissa voittaneen maalivahti Kevin Lankisen paluu työpaikalleen ei sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan.
Lankisen NHL-seura Vancouver Canucksin valmentaja Adam Foote kertoi viikon alussa, että Lankisen pääsyä Vancouveriin ovat haitanneet Yhdysvaltain itärannikon lumimyrskyt. Footen mukaan oli epätodennäköistä, että Lankinen olisi mukana joukkueessa sen kohdatessa kotonaan Winnipeg Jetsin torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, ensimmäisessä olympialaisten jälkeisessä pelissään.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Canucksia seuraava toimittaja Jeff Paterson raportoi keskiviikkoiltana Suomen aikaa, että Lankinen on taas kehissä. Lankinen on Canucksin kakkosvahtina ottelussa Jetsiä vastaan. Aloittavana maalivahtina on valkovenäläinen Nikita Tolopilo.
Lankinen ei olympialaisissa pelannut, sillä Leijonissa torjuntavastuun kantoi kaikissa kuudessa ottelussa Juuse Saros.
