Leijonien maalilla debytoiva Veini Vehviläinen näyttöpaikassa NHL-seurajohdon edessä – "Puhutaan erityistapauksesta"

Jo nuorena kiekkokansan tietoisuuteen ja koviin paikkoihin joutunut Veini Vehviläinen tekee debyytin Suomen A-maajoukkueessa, kun hän astelee lauantaina Leijonien maalille Karjala-turnauksen ottelussa Tshekkiä vastaan. Vehviläisen kohdalla voidaan puhua aidosta palkinnosta kaikkien vaikeuksien jälkeen.

Vehviläinen, 21, nousi ensi kertaa isosti esille keväällä 2015, jolloin hän esitti ilmiömäisiä otteita Pikkuleijonien maalilla alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Tuolta ajalta ovat myös Leijonien nykyisen valmentajan Jukka Jalosen ensimmäiset muistot Vehviläisestä.

– Näin sen finaalin jenkkejä vastaan. Hän taisi ottaa 50 koppia tai jotain. Hän oli aivan huikea, Jalonen muistelee MTV Sportille.

Kyseisten kisojen jälkeen Vehviläinen koki vaikeuksia. Jalosen alaisuudessa, nuorten MM-kisoissa, Vehviläinen aloitti ykkösmaalivahtina. Hän joutui kuitenkin luovuttamaan valtikan turnauksen aikana Kaapo Kähköselle, joka torjui lopulta Nuoret Leijonat MM-kultaan.

Seuraavissa nuorten MM-kisoissa Vehviläinen kantoi ykkösmaalivahdin roolia. Omat kysymysmerkit nousivat esille, kun Nuoret Leijonat romahti kullan jälkeen karsintasarjaan.

Vehviläisellä on ollut omia haasteita muun muassa JYPissä, josta hänet lainattiin muualle. Kesällä 2017 Vehviläinen vaihtoi Ouluun ja Kärppiin, jossa hän on kasvanut koko SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi.

– Hän on mennyt eteenpäin pelaajana ja ihmisenä tässä viimeisen reilun vuoden aikana. Hän oli erinomainen jo viime kevään pudotuspeleissä ja hän on jatkanut samaan tahtiin Kärpissä syksyn aikana, Jalonen sanoo ja viittaa muun muassa viime kevääseen, jolloin Vehviläinen torjui Kärpät Suomen mestariksi.

– Hän on edelleen nuori – varsinkin maalivahtina. Se on kuitenkin kovin pelipaikka tässä lajissa, erityisesti kun miettii henkistä puolta. Hieno katsoa, että miten Veini selviytyy huomenna. Uskon, että hän selviytyy hyvin, Jalonen miettii ja viittaa lauantain Tshekki-peliin.

Vehviläinen on ollut hirmuisessa vireessä alkukaudella Kärpissä. 15 ottelussa hänen torjuntaprosentti on ollut peräti 94,4. Päästettyjen maalien keskiarvo on tällä hetkellä vain 1,25 maalia per peli.

– Hän on ansainnut tämän paikan, ehdottomasti, Leijonien päävalmentaja Jalonen nyökyttelee.

– Pitää muistaa, että maajoukkuekutsu ja sitä myöden palkinto olisi voinut tulla vähän myöhemminkin. Hänen kohdalla se tuli itseasiassa aika nopeasti. Voi sanoa, että hän on tehnyt aika räväkän nousun huippumaalivahdiksi, ihan myös kansainvälisellä tasolla. Tässä puhutaan erityistapauksesta, Jalonen näkee.

Vehviläinen itse piti pokerinaamaa yllä debyytin alla. Hymy lähti kuitenkin levenemään, kun hän pääsi puhumaan A-maajoukkuekutsusta ja ensimmäisestä ottelusta Leijonien paidassa.

– Ihan sairaan hieno homma. Olen unelmoinut tästä aina, Vehviläinen fiilisteli.

– Pitää vain koittaa tehdä omaa hommaa mahdollisimman hyvin. Tämä on hyvä näyttöpaikka, Vehviläinen jatkoi.

Vehviläinen on aivan oikeassa, kun hän puhuu hyvästä näyttöpaikasta. Suomalaisvahdin kesällä varanneen NHL-seura Columbus Blue Jacketsin johto on paikan päällä Helsingissä, GM Jarmo Kekäläisen johdolla.

– Voi uskoa, että hyviä asioita tapahtuu, jos täällä onnistuu. Uskon, että tämä vie uralla eteenpäin, Vehviläinen mietti Karjala-turnaukseen ja A-maajoukkueeseen pääsystä.

Vehviläisen debyytti on ohjelmassa huomenna lauantaina, kun Suomi ja Tshekki iskevät yhteen kello 17.30.

Lue myös:

    Uusimmat