Leijonien kultajoukkueen valmennuksen eripura esillä: "Asia vei joukkuetta lopulta eteenpäin"

Jukka Jalonen kertoi tiistaina C Moren studiossa Suomen vuoden 2011 MM-kultajoukkueen valmennuksen välisestä eripurasta kisojen aikana. Leijonien maalivahtivalmentajana tuolloin toiminut Pasi Nurminen kokee tapauksen olleen lopulta joukkueelle hyväksi.

MAINOS

Suomi–Tanska

Keskiviikkona klo 21.10 MTV3:lla ja C More Sport 1:llä. Studio-osuus jo klo 20.30 C Morella ja klo 21.00 Maikkarilla!

Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.

Jalonen kertoi käyneensä 2011 Norjaa vastaan pelatun puolivälieräottelun aikana kuumana ja olleensa vaihtoaitiossa "aika negatiivinen".

– Tuli "Petun" (apuvalmentaja Petri Matikaisen) kanssa pikku sanailu. Petu heitti siinä jotain. En muista tarkkaan millainen kommentti se oli, mutta kuitenkin sellainen, joka minua ärsytti, Jalonen kertoi.

Jalosen mukaan valmennus ei ruvennut kinaamaan, mutta tilanne ei kuitenkaan ollut "kovin terve".

– Varmaan se paine vaikutti toimintaani ja sitten taas Petu ylitti minun mielestäni apukoutsina valtuutensa siinä hetkessä ja tilanteessa, jossa minä olin pomo, Jalonen luonnehti.

C Moren asiantuntijana toimiva Pasi Nurminen palasi tapaukseen tänään keskiviikkona nettilähetyksessä.

– Minun mielestäni se oli asia, joka vei joukkuetta loppujen lopuksi eteenpäin. Myös valmennus oli pelin sisällä kovien paineiden alla. Välillä käy niin, että tulee vähän sanailua edestakaisin. Se puhdistettiin kuitenkin joukkueen edessä, ja se toi meidän joukkueemme silloin yhteen. Se oli viimeinen silaus, että olimme oikeasti kaikki yhdessä hyvine ja huonoine juttuinemme, Nurminen summaili.

– Kaikissahan meissä jotain aina on. Se oli puhdistava kokemus myös. Itsehän olin ihan rauhan poliisina vain, Nurminen jatkoi virnistäen kommenttinsa lopuksi.


Nurminen koki sekä Jalosen että Pelicansin edelliskausien valmennusaisaparinsa Matikaisen hoitaneen episodin jälkihoidon tyylikkäästi. 

– Näki, että äijät olivat tosi isoja johtajia siinä, miten se hoidettiin, kasattiin joukot ja mentiin seuraavaan hommaan.

C Moren asiantuntija Karri Kivi piti tapausta matkalle kuuluvina luonnollisina kasvukivuina.

– En usko, että kun haetaan äärirajoja, on mahdollistakaan (ettei tällaisia tilanteita tulisi). Koko ajan siellä tulee erilaisia juttuja väkisinkin, se on selvä, Kivi sanoi. 

Nurmisen ja Kiven asiasta käymä keskustelu kokonaisuudessaan ylälaidan videolla!

Lue myös:

    Uusimmat