Ikijokeri Juha Lindin mielestä suomalaismedia tuomitsi Suomen jääkiekkomaajoukkueen hätäisesti Pohjois-Amerikan nuorille tähdille koetun löylytyksen jälkeen.
Leijonien taival jääkiekon World Cup -turnauksessa on alkanut harmittavasti. Suomi on hävinnyt molemmat ottelunsa, ensin Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkueelle 1-4 ja viimeisimpänä Ruotsille tiistaina 0-2.
Uransa vuonna 2010 päättänyt Jokerien ikoni Juha Lind, nyt 42, ei ymmärrä täysin Leijoniin avauspelin jälkeen kohdistunutta mediakritiikkiä. Hän muistuttaa, että kyseessä oli yksittäinen ottelu, vieläpä turnauksen ensimmäinen.
- Ensimmäisen pelin jälkeen oli kaikki paska kädessä, ainakin lehdistön mielestä. Ehkä Ruotsikin on sitten niin huono, koska peli oli aika tasaista. On hauskaa, kun tehdään aika rajuakin yhteenvetoa yhden pelin perusteella. Ruotsia vastaan ei olisi ollut ihan vääryys, vaikka Suomi olisi venynyt tasapeliin tai jopa voittanut. Paikkojahan siinä oli yhtä lailla kuin Ruotsilla, urallaan 422 liigapeliä Jokereissa pelannut Lind sanoo MTV Sportille.
Leijonien entinen luottohyökkääjä työskentelee nykyisin radiossa. Hän analysoi otteluja Yle Puheen jääkiekkokierroksella. Samalla hän on oppinut yhtä sun toista mediasta.
- Tietyllä tapaa pitäisi olla malttia noissakin hommissa. Tiedän, että ihmiset haluavat provosoida. Kun olen ollut radiossa töissä, olen huomannut, että ihmisiä kiinnostavat skandaalit ja negatiiviset asiat, NHL:ssä Dallas Starsissa ja Montreal Canadiensissa urallaan pelannut Lind selittää.
Ruotsille koetun tappion myötä Suomen mahdollisuudet jatkopaikkaan ovat enää teoreettiset. Ruotsin täytyy voittaa keskiviikkona Pohjois-Amerikan nuorten joukkue varsinaisella peliajalla, jotta Leijonat voivat edes uneksia jatkopeleistä. Illan ottelu alkaa kello 22 Suomen aikaa.