Leijonat-hyökkääjä "jerryttelystä" joukkueessa – "Jos puristaisi vain mailaa eikä kukaan tekisi mitään, se ei olisi hauskaa"

Leijonat-hyökkääjä Niko Ojamäki on yksi monesta joukkueen ensikertalaisesta jääkiekon MM-kilpailuissa. Maajoukkueen yhteishenkeä on joka vuosi kehuttu, mutta erityisesti tänä vuonna yhteishenki on tullut monen kulman takaa puheeksi.

Joukkueen sisällä on kerrottu esiintyvän erityistä veljeyttä. Usein jääkiekkoilijoiden suusta kuulee "jerrytellä, väritellä ja heittää läppää". Miksi sitä hassuttelua ja vitsailua on hyvä olla?

– Kun ollaan täällä kisoissa äijäporukalla kolme viikkoa, jos puristaisi vain mailaa eikä kukaan tekisi mitään, se ei olisi hauskaa. Jos ei olisi hauskaa eikä peli kulkisi, ei tästä pystyisi nauttimaan, Ojamäki kertoo pienellä hymyn häivähdyksellä.

Leijonissa on tänä vuonna 18 ensikertalaista eli "kokematon soppa" ja valmennusjohdolla täytyy olla äärimmäisen selvät sävelet.

– Porukka on ollut täällä kolme-neljä viikkoa ennen kisoja. Aika hyvin tuntee ihmisiä. Olemme lähteneet MM-kisoihin prosessimielessä. Joka pelin jälkeen käydään videolta läpi mitä parannetaan. On siellä paljon parannettavaa ollut, Ojamäki kertoo.

Kilpailun kolmas peli Yhdysvaltoja vastaan oli Ojasen hetki, kun pelaaja pääsi purkittamaan hunajaa. Hyökkääjä laukoi raivokkaan vedon Sakari Mannisen syötöstä USA:n maalin ylänurkkaan. Maali oli Ojamäen ensimmäinen arvokisoissa.

Yllä olevalla videolla Niko Ojamäen haastattelu kokonaisuudessaan.

Lue myös:

    Uusimmat