Huomenna alkavan SM-liigakauden alla mielenkiinto kohdistuu siihen, että kuka nousee nyt huipulle. Palaavatko isot taas isoiksi, pystyykö joku toistamaan SaiPan ihmeen ja ken jää pettymykseksi. Kun SM-liigaseurojen tekemisiä tarkastelee, onnistumisia ja epäonnistumisia peilataan paljon päävalmentajien kautta.
– Tuossa kun seisoimme Kanada-maljan takana, meitä oli 16. Jos katsoo viimeistä kymmentä vuotta, niin 2–4 tuosta lähtee, eli saa potkut, Leijonien valmennuksesta tuttu ja HPK:ta luotsaava Mikko Manner totesi MTV Urheilulle Liigan kauden avaustilaisuudessa.
Manner viittaa keskiarvoon, eli siihen, kuinka moni päävalmentaja saa yhden kauden aikana potkut.
Jo 2–4 kuulostaa lukuasteikkona brutaalilta, kun puhutaan yhteensä vain 16 ihmisestä.
Ja nyt viitataan pelkästään keskiarvoon.
– Viime vuonna taisi seitsemän päävalmentajaa saada potkut. Tai kahdeksan, jos mukaan lasketaan yksi viiden päivän stintti (Jussi Taipale, Pelicans). Nuo kaikki toteutuivat ennen kuin kausi oli ohi. Tuossa on menetetty jo aika paljon työpaikkoja, Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä huomioi.
Tältä näytti vielä kauden alla:
Kun SM-liigan kuudes finaali SaiPan ja KalPan välillä päättyi, joukosta olivat lähteneet:
– Matias Lehtonen, HPK (tilalle Mikko Manner)
– Juhamatti Yli-Junnila, Pelicans (tilalle Jussi Taipale ja lopulta Sami Kapanen)
– Marko Tuomainen, Jukurit (tilalle Jonne Virtanen)
– Ville Mäntymaa, Kärpät (tilalle Petri Matikainen)
– Tommi Miettinen, TPS (tilalle Toni Söderholm)
– Ville Peltonen, HIFK (tilalle Olli Jokinen)
– Johan Pennerborn, JYP (tilalle Petri Matikainen)
Runsas potkuaalto vahvisti entisestään mututuntumaa siitä, että kun jokin on pielessä ja kun joukkue ei menesty, päävalmentaja on aivan ensimmäisten joukossa, joka saa lähteä.
Päävalmentaja vai manageri
Jos katselee pelkästään julkisuuskäsittelyä, Suomessa eri liigaseurojen toimintaa peilataan hyvin vahvasti päävalmentajien kautta.
Tommi Niemelän Ilves, Tomi Lämsän Lukko, Jonne Virtasen Jukurit ja niin edelleen. Julkisuudessa eli mediassa osaelementti kyseisiin nimikkeisiin kantautuu siitä, kuinka kiinnostavia kyseiset päävalmentajapersoonat ovat, eli ovatko he tunnistettavia hahmoja. Keskustelun voi kuitenkin ulottaa pidemmälle kuin vain otsikoihin. Jos yksittäisellä seuralla menee huonosti, herkästi syyttävä sormi osuu ensimmäisenä päävalmentajaan.
– En ihan ymmärrä tuota, koska jääkiekkovalmentaminen ei ole tänä päivänä enää niin autoritääristä, mitä se oli ehkä ennen. Ymmärrän sen, että moni asia menee päävalmentajan kautta, mutta sitten samaan aikaan pitäisi arjessa toivoa sitä, että päävalmentajalle annettaisiin valta takaisin. Tänä päivänä on luistelu-, taito- ja laukaisuvalmentajia, omia fyysisiä luotseja, ravinto- ja psykologisia valmentajia, scoutteja, kehitysvalmentajia, terapeutteja, joissakin tapauksissa jopa omia fysioterapeutteja sen yhden nuoren pelaajan ympärillä. Onko heidän sanomansa sama, mikä päävalmentajalla on joukkueen sisällä? Samaan aikaan nuoret ovat kuitenkin aika lyhytnäköisiä ja he haluavat koko ajan enemmän. He eivät ehkä näe ihan samalla tavalla niitä kehitysaskelmia mitä joskus aiemmin on nähty. Nuo kun ottaa huomioon, niin tulee mieleen se, että nyt haukutaan väärää puuta, kun kritisoidaan päävalmentajaa. Totta kai on selvää, että päävalmentaja on se keulakuva, mutta ei hän ihan yksin kaikkea tee, mitä kritiikin perusteella voisi uskoa, pelaajauransa jälkeen pitkään Keski-Euroopassa valmentanut ja muun muassa Saksan maajoukkuetta luotsannut Toni Söderholm sanoo.
Alkavalla kaudella TPS:ää valmentava Söderholm näkee, että päävalmentajan rooli on muuttunut vuosien saatossa.
– Seuroissa pelaaja- ja henkilöstömäärät ovat niin paljon isompia, että tästä on tullut vähän sellaista jalkapallosta tuttua managerihommaa. Enää ei niinkään puhuta valmentajasta, vaan henkilöstä, joka manageroi koko touhua, Söderholm kuvailee, jatkaen perään:
– Totta kai yksittäinen päävalmentaja on tuota kautta framilla. Toivoisin ihan valmentajien, seurojen ja pelaajien kehitysten kannalta sitä, että valmentajille annettaisiin enemmän aikaa tuoda siihen joukkueeseen jotain, Söderholm ilmaisee.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Söderholmin tapaan tuoreeltaan ulkomailla valmentanut Olli Jokinen kauhistelee valmentajiin liittyvää lähestymiskulmaa. Eli päävalmentajakeskeisyyttä.
– Onhan se jollain tapaa hullunkurista, viime kaudella SHL-seura Timråta ja nykyään HIFK:ta luotsaava Jokinen sanoo suoraan.
– Eli se, että kaikessa tekemisessä ja menestymisessä koko homma kulminoituu yhteen ihmiseen. Enemmän kyse on kuitenkin siitä, että miten asioita tehdään organisaatiotasolla. Tai mitä tehdään valmennustiimien sisällä. Oli jollain tapaa silmiä avaavaa olla viime vuonna Ruotsissa, kun näki sen, miten pitkäjänteisesti siellä annettiin valmentajien valmentaa, eikä heitä välttämättä laitettu yhden huonomman kauden jälkeen telakalle. Lähtökohtaisesti kaikki valmentajat, jotka ovat SHL:ssä, vetävät sitä hommaa 5–6 vuotta. Sen aikana pystyy jo jättämään jonkunlaisen jäljen, Jokinen mainitsee.
Jokisen mukaan Ruotsissa valmentajat pystyvät myös ”muuttamaan itse itseään eli kehittymään”.
– Sitä kautta seurajohtajilla on varmasti pidempi jänne pitää niitä ihmisiä hommissa pidempään, Jokinen arvelee.
Nyt Suomeen palaava Söderholm muistuttaa, ettei ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella, kun hän vertailee esimerkiksi Saksan ja Suomen jääkiekkokulttuurin lähestymiseroja.
– Siellä (Saksassa) valmennusryhmät ovat monissa seuroissa vähän pienempiä, mitä ne ovat Suomessa. Monissa seuroissa on kaksi valmentajaa, maalivahtikoutsi ja fysiikkavalmentaja. Siinä kaikki. Tuossa mielessä valmennusryhmät ovat Suomessa paljon isompia. Mutta ihan samalla tavalla ihmiset sotkeutuvat siellä valmentamiseen. Ei siellä anneta yhtään sen enempää aikaa, Söderholm läväyttää.
Viittaus NHL:ään
Viime keväänä KalPan Suomen mestariksi ohjeistanut Petri Karjalainen on kiinnittänyt huomionsa isomman kuvan kehitykseen.
– Suomessa päävalmentajapestit ovat viime vuosina lyhentyneet. Sitä kautta kannattaisi kysyä, että pitäisikö valmentajille antaa pikkuisen enemmän aikaa? Ylipäätänsä siinä vaiheessa, kun valmentajia rekrytoidaan, silloin pitäisi käydä läpi sitä, että minkälainen valmentaja halutaan, mikä joukkue on, mitä seura haluaa edustaa ja minkälaista jääkiekkoa siellä halutaan pelata. Eli niin, että oltaisiin samalla sivulla. Nyt on käynyt sitä, että joku valmentaja on ehkä tuloksellisesti vähän epäonnistunut jossain ja mennyt sen jälkeen johonkin toiseen paikkaan ja voittanut siellä. Onko se valmentaja yhtäkkiä todella paljon parempi luotsi tai huonompi? Enemmän kyse on siitä ympäristöstä, että miten se on sattunut toimimaan. Kyllähän jos katsoo NHL:ää, niin sielläkin päävalmentajapestit ovat lyhentyneet ihan helkkarin paljon. Tämä koko homma on mennyt siihen, että onnistumista mitataan todella nopeasti tulosten muodossa. Sitten kaikki henkilöityy päävalmentajaan, jos tulosta ei heti tule. En ole sen enempää autourheiluihminen, mutta mitä olen käsittänyt, niin se on ihan sama, että kuka siihen Minardin rattiin asetettiin – ei se yhtään sen kovempaa mennyt, nykyään Kärppiä valmentava Karjalainen mainitsee esimerkkien kera, lisäten perään:
– Ovatko odotukset pelistä ja tuloksista realistisia? Se on keskustelun aihe, mikä pitäisi käydä silloin, kun valmennusta ja valmentajia rekrytoidaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Yhtä termiä SM-liigavalmentajat hokevat perätysten:
”Ammatinvalintakysymys”.
– Jos ajattelee vielä päävalmentajien päälle sitä, että kuinka moni apuvalmentaja tai urheilutoimenjohtaja sai viime kauden aikana lähteä, ei tuollaista sesonkia ole varmaan hetkeen ollut. Viime kaudella moni iso organisaatio konttasi, mikä tarkoitti sitä, että muutoksia tuli ja päitä piti maksaa. Viime kaudella moni päävalmentaja ja moni muukin maksoi. Onhan se sillä tavalla brutaalia, mutta ammatinvalintakysymys, Ässien luotsi Jarno Pikkarainen perkaa.
– Päävalmentajana sitä on enemmän ja vähemmän framilla kuin yksittäinen pelaaja, hyvässä ja pahassa. Pelaajia nostatetaan enemmän kuin kritisoidaan, kun taas valmentajia nostetaan vähemmän ja kritisoidaan enemmän. Nuo ovat kuitenkin ammatinvalintakysymyksiä, HPK-päävalmentaja Manner toistaa aihetunnisteen.
– Organisaatioiden ja joukkueiden toiminta henkilöityy todella paljon päävalmentajaan ja sen takia moni luotsi lähestyy asioita eri tavalla. Ignore the noise (älä välitä melusta), tuo tappaa aika hyvin ulkopuolisen puheen. On se sitten hypeä tai haukkuja, ei siihen kannata hirveästi lähteä mukaan. Tämä on se maailma, minkä olemme valinneet ja olemme organisaatiolla niin kauan töissä, kunnes johtohenkilöt päättävät, että enää ei olla. Kyllähän jokainen meistä tietää sen. Ajattelen kuitenkin niin, että toiminnan kehittymisen ja toiminallisuuden kannalta määrätty kärsivällisyys saattaisi tuottaa hyviä tuloksia, Kärppien päävalmentaja Karjalainen näkee.
– Juuri tuossa vähän aikaa sitten oli Jose Mourinhosta (tunnettu jalkapallomanageri) juttu, kun hän puhui siitä, että hän on netonnut pelkästään potkuilla 109 miljoonaa euroa. Tuota me lätkäkoutsit tavoittelemme, Manner naurahtaa.
– Ei vaan. Kyllähän me kaikki keskitymme omaan juttuumme. Se, mitä tämä ammatti tuo mukanaan, se on muiden ihmisten käsissä. Tiedämme kaikki sen, että jos jää sarjataulukon hännille, riippuen odotusarvoista ja siitä, mitä seurassa on tapahtunut, potkuriski on olemassa. Samaan aikaan haaste on aika makea. Jos saa intohimohommassa toimia, niin pitäähän siinä olla myös nurjia puolia mukana. Ei voi olla pelkästään siistiä, vaan hommassa pitää olla myös paineita ja niitä pitää osata käsitellä oikealla tavalla. Eli kääntämällä ne itselle voimavaraksi, Manner linjaa.
Uusi SM-liigakausi käynnistyy tiistaina kuuden ottelun kierroksella. Avausillan pelejä seurataan Hockey Night 360 -lähetyksessä, joka näkyy sekä MTV Katsomossa että Sub-kanavalla.