Vaikka Lauri Markkanen on noussut NBA:n tähtipelaajien joukkoon, olisi hänellä vielä yhdessä osa-alueessa kehitettävää, mikä voisi avata suomalaiselle polun sarjan supertähdeksi.
Lauri Markkanen on noussut tällä kaudella NBA:n tähtien joukkoon. Suomalainen on parantanut peliään joka osa-alueella, mutta maajoukkueen valmennusryhmään kuuluva Mikko Larkas nostaa esiin yhden asian, jossa Markkanen voisi vielä parantaa.
– En missään nimessä pidä häntä huonona puolustajana, mutta siinä on suurin kehityspotentiaali.

Lauri Markkanen on tehtaillut viidessä viimeisessä ottelussa tupla-tuplan. (tilasto 25.1.)
Tällä kaudella Markkasen plusmiinus-tilasto näyttää komeasti 3,8 pistettä plussaa peliä kohden. Se kertoo, että suomalainen on onnistunut hyökkäyspelin lisäksi myös puolustuspelissä hyvin.
– Laurin puolustuspeli parani merkittävästi Cleveland-vuoden aikana. Tuossa oli myös pari peliä, mitkä Utah hävisi viime minuuttien aikana. Laurille sattui kömmähdyksiäkin, Larkas toteaa.
Larkas korostaa, että suomalainen on pelannut sensaatiomaisen hyvin, mutta puolustuspeliä edelleen kehittämällä Markkasella on mahdollisuudet NBA:ssa aina kirkkaimmalle huipulle asti.
– Hän pystyy pitämään omansa, mutta sillä puolella on supertähti-aspekti. Ei ole maaginen heiton torjuja huolimatta siitä, että on pitkä ja atleettinen. Sivuttaisliike ei ole aivan sarjan top-tasoa. Varaa on kiristää että pääsee ihan liigan eliittiin, Larkas analysoi.
– Voi olla puolustuksessa vähän vielä parempi ja voi auttaa joukkuetta vielä enemmän kuin nyt. Sen kehityskohdan vielä Laurille laittaisin.

