Lauri Markkanen puhuu koskettavasti vaimostaan: ”Verna tekee minusta paremman ihmisen”

Lauri Markkanen ja Verna-vaimo puhuvat rakkaudesta.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan koripalloilija Lauri Markkasen luona. NBA-koripalloliigassa pelaava Markkanen asuu Chicagossa vaimonsa Verna Ahon ja poikansa Alvarin kanssa.

MTV Uutisten videolla Maria Veitola kysyy pariskunnalta, miksi he rakastavat toisiaan.

– Lauri on paras kaverini, Aho vastaa.

– Ehkä se on klisee, mutta on se myös totta.

Ahon mukaan suhde toimii, koska toisen kanssa on helppo olla ja kumpikin luottaa toiseen.

– Tuntuu, että Verna tekee minusta paremman ihmisen, Markkanen sanoo.

Markkasen mieleen on jäänyt tapaus pariskunnan seurustelun alkuajoilta, kun molemmat olivat vielä lukiossa. Hän käveli suojatiellä päin punaisia, mutta Ahon mielestä niin ei saanut tehdä.

– Aloin miettiä sitä jatkossa, enkä kävellyt punaisia päin enää.

Aho on vegaani ja ekologiset arvot ovat hänelle tärkeitä. Seurustelun myötä ajattelutapa on vaikuttanut Markkaseenkin. Hän ajaa sähköautolla, eikä käytä punaista lihaa tai maitotuotteita.

– Mutta en ole käännyttänyt, Aho vakuuttaa.

Yökylässä Maria Veitola torstaisin klo 21 MTV3-kanavalla. Jakso jo nyt C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat