Laulaja Elias Kaskinen suhtautui koronarokotteeseen skeptisesti – pyörsi kantansa: "Mielipiteen muuttaminen julkisesti on ihan hiton vaikeeta"

Elias Kaskinen suhtautui koronarokotteeseen aluksi kriittisesti.

Laulaja Elias Kaskinen kertoo suhtautuneensa koronarokotteeseen alun perin kriittisesti. Laulajan mielipide on kuitenkin hiljalleen muuttunut. 

– Mielipiteen muuttaminen julkisesti on ihan hiton vaikeeta, varsinkin jos on ehtinyt kaivaa kantapäänsä syvälle hiekkaan, Kaskinen kirjoittaa Instagramissa.

Laulaja kertoo ajattelleensa, ettei ottaisi rokotetta ensimmäisten joukossa sen tultua saataville. 

– Onneksi en silloin tehnyt omista epäilyistäni sen isompaa numeroa, saati ruvennut julkisesti keuhkoamaan rokotetta vastaan, hän myöntää.

Kaskinen kertoo tutkineensa aiheeseen liittyviä faktoja tarkemmin ja muuttaneensa mielipidettään rokotteen ottamisesta. 

– Voin vain kuvitella miten vaikeeaa mun olisi nyt uusien faktojen selvittyä muuttaa mielipidettäni, jos olisin ehtinyt tehdä asiasta numeron. Hävettäisi ja pelottaisi, että joutuisin naurunalaiseksi. Olisi varmaan helpompi vaan pitäytyä - ainakin julkisesti - aiemmassa kannassa ja toivoa, että keskustelu kuihtuisi hiljalleen pois, hän myöntää.

Laulaja kuitenkin painottaa, että oman mielipiteen muuttaminen on nimenomaan kunnioitettava teko. 

– Jos olet aikasemmin ollut rokotetta vastaan, mutta olet alkanut ajatella toisin, lupaan: mä en aio nauraa sulle, vaan juhlistan sitä, että oot noin fiksu ja rohkea ihminen!

Lopuksi Kaskinen kiittää jokaista, joka uskaltaa suhtautua kriittisesti omaan ajatteluunsa.

Elias Kaskinen aloitti uransa Päivänsankarit-yhtyeen kanssa, mutta siirtyi viime vuonna soolouralle. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat BeibeTanssii pöydäl ja Pelkään rakastaa sua. 

Elias Kaskinen kertoi MTV Uutisille viime vuonna aikovansa valloittaa lavat sooloartistina:

Lue myös:

    Uusimmat