Laukaassa karanneita nautoja yritetään saada kiinni kaikin keinoin – nyt puhuu omistaja: "Tunnelmat eivät ole korkealla"

Vehniän kylässä Laukaassa karanneiden lehmien kotitilan omistaja pyrkii toimintakyvyttömyydestään huolimatta varautumaan siihen, että lehmät palaisivat tilalle. Karkuteillä on kaikkiaan noin 40 nautaa.

Karanneet naudat olivat omistajan mukaan eilen kilometrin päässä tilalta. Nyt tilanteeseen pyritään vaikuttamaan rakentamalla tilalle uusi sähköaita, jonka olisi tarkoitus valmistua tänään. Sen jälkeen omistajan suunnitelmissa on lehmien etsimistä.

– Toivotaan nyt, että ne ilmaantuisivat tänne. Kyllä tämä osittain tuli yllätyksenä, koska kyllä ne yleensä ovat pysyneet tässä pihapiirissä, omistaja toteaa.

"Tunnelmat eivät ole korkealla"

Jo aikaisemminkin karkuteille lähtenyt nautalauma oli villiintynyt toissayönä ja eksynyt maantielle. Omistaja kertoo nähneensä äskettäin neljä nautaa, mutta ne olivat säikkyneet ja lähteneet karkuun. Hän ei vielä tarkkaan osaa sanoa, miten toimia uudestaan vastaavassa tilanteessa.

– Täytyy vaan yrittää houkutella niitä kotiin päin. Ei niitä paljon passaisi ajella, mies pohtii lyhytsanaisesti.

Omistaja uskoo karhujen säikyttäneen lehmiä, sillä riistakameran perusteella lähiseudulla on havaittu kolme karhua. Hän ei osaa arvioida sitä, palaavatko naudat takaisin vai ei. Tällä hetkellä omistajan mieli ei kuitenkaan mettä keitä.

– Jos ihan suoraan sanotaan, niin tunnelmat eivät ole korkealla, hän myöntää.

Lue myös:

    Uusimmat