Laukaalla ollaan toiveikkaita villiintyneiden nautojen saamisesta aitaukseen viikonlopun aikana. Eilen yrityksessä oltiin jo lähellä, mutta suunnitelma epäonnistui viime hetkellä.
Nautoja on viime päivinä yritetty houkutella kotitilalleen tehtyyn aitaukseen tuoreen rehun avulla. Eilen oltiin jo lähellä onnistumista, kun viisi epäluuloista nautaa oli jo aitauksen sisällä ja muut 22 pälyilivät aitauksen lähellä pohtien sisäänmenoa.
Paikalle saapui kuitenkin yllättäen auto, jonka ääni pelästytti naudat matkoihinsa. Mediatietojen mukaan auto kuului maakuntalehden toimittajille.
– Toiveita oli, että jos rauhallisesti olisi eilen odoteltu, asia olisi edennyt toivottuun suuntaan. Sitten siinä sattui sellainen pieni episodi ja tuli vähän takapakkia, sanoo Laukaan kunnan ympäristötoimen johtaja Jukka Lappalainen.
Lappalaisen mukaan autoa säikkyneet naudat eivät kuitenkaan eilen paenneet kauas.
– Ne jäivät siihen näköetäisyydelle kotitilansa alueelle. Siinä on laajat peltoalueet tilan ympäristössä. Tiedämme koko ajan missä ne ovat. Epäluuloisina ne siellä katselevat uusia vermeitä. Tämä on sellainen odotellaan- ja houkutellaan -tilanne.
Traktori on poikittain tiellä
Eilisten tapahtumien jälkeen viranomaiset ovat nyt rauhoittaneet tilan ja estäneet pääsyn alueelle.
– Nyt rauhoitamme tilanteen siten, että sinne ei todellakaan pääse kukaan liikkumaan. Siellä on traktori poikittain tiellä. Lisäksi poliisi on ollut yhteydessä ainakin paikallisiin tiedotusvälineisiin ja ilmoittanut sitä kautta, että sinne tilalle ei nyt saa mennä. Nyt on oleellinen asia, että siellä ei liiku ulkopuolisia, sillä nämä eläimet ovat niin äärimmäisen arkoja.
Lappalainen harmittelee, ettei ymmärtänyt sulkea kulkua tilalle jo aiemmin.
– Olisi pitänyt ymmärtää katkaista liikenne sinne tilalle. Se oli kyllä virhe, että niin en tehnyt. Siellähän on käynyt väkeä ja isäntä on antanut tulla tilalleen. Nyt sinne sitten ei mennä katselemaan. Se on nyt niin herkkää.

