Laukaan villinaudat vauhkoontuivat karkureissullaan – onnistuuko elämä enää aitauksessa? "Teuraaksi vieminen on monen mutkan takana"

Viikonloppuna Laukaassa kiinni saatujen nautojen sopeutuminen elämään aidatussa ympäristössä on alkanut. Kaikkiaan 29 nautaa saatiin karkumatkan jälkeen kiinni ruoka-ansan avulla.

Laukaan ympäristötoimen johtaja Jukka Lappalainen kertoo, että nautojen kanssa aiotaan edetä rauhallisesti ja odottaa niiden rauhoittumista. Hänen mukaansa naudat järkyttyivät karkumatkallaan muun muassa autojen äänistä.

– Eläimet ovat vauhkoontuneet karkuteillä ollessaan. Siksi nyt pitää rauhassa odotella vaikka viikkoja ja tarjota niille esimerkiksi hyvää ruokaa ja juomaa. Ne eivät ole tottuneet olemaan noin suljetussa ympäristössä, hän toteaa.

Lappalaisen mukaan on selvää, että koska eläimet ovat lihanautoja, lopettaminen on vääjäämättä edessä. Aikatauluun hän ei kuitenkaan ota kantaa.

– Lopettamista ei mietitä vielä tässä vaiheessa, sillä ensisijainen tavoite on saada naudat tottumaan uuteen tilanteeseen. Teuraaksi vieminen on monen mutkan takana, ja siihen liittyy myös esimerkiksi viranomaisasioita, hän painottaa.

Lappalainen lisää, että sopeutumisen myötä naudat on tarkoitus korvamerkitä normaalin käytännön mukaan.

Tilanne ei ole vielä ohi

Laukaassa Vehniän kylässä asuva tilan omistaja kertoo, ettei voi vielä aivan huokaista helpotuksesta, sillä nautoja ei ole saatu vielä takaisin pihattoon.

– Tilanne ei ole ohi niin kauan kun lehmät ovat vielä aitauksessa. Voi olla, että niiden rauhoittamiseen tullaan tarvitsemaan eläinlääkärin apua, hän arvioi.

Kaikesta huolimatta hän on kuitenkin huojentunut siitä, että lehmät eivät ole enää teillä tietymättömillä. Tilan tulevaisuus on kuitenkin monelta osin auki. Omistaja itse käy parhaillaan läpi avioeroprosessia.

– Täytyy katsoa, miten asiat menevät tästä eteenpäin ja miten eronjako sujuu. Aika näyttää, hän pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat