MTV Uutiset nautajahdissa Laukaassa – villit, vaaralliset naudat järkyttävät maalaiskylän idylliä: ”Täällä asuu paljon lapsiakin, ikävä tapaus”

Laukaan Vehniällä vapaasti liikkuva villiintynyt nautalauma jakaa vahvasti kuntalaisten mielipiteitä. Asia aiheuttaa niin pelkoa, huumoria kuin turhautuneisuuttakin.

Laukaan kunnassa sijaitseva noin tuhannen asukkaan Vehniän kylä on viime päivinä ollut suomalaisten huulilla. Kylän alueella liikkuu vapaaksi päässyt noin 40 villiintyneen naudan lauma.

Puttosen Essona tunnettu huoltoasema on Laukaassa paikka, jossa tiedetään kenties parhaiten kylän asiat. Pihaan saapuessa käy nopeasti selväksi, että karkuteillä olevat naudat ovat puheenaihe numero yksi.

Vastaantulevat, maatalouden parissa itsekin työskentelevät miehet suhtautuvat kuitenkin jopa vihamielisesti asian selvittelyyn.

– Ei siinä kuule ole mitään ihmeellistä! Tällainen on täällä täysin normaalia, miehet vähättelevät.

Kolmihenkinen miesporukka puolestaan suhtautuu asiaan huumorilla.

– Pitänee tehdä rivitalon pihaan karsina, jos naudat poikkeavat tänne kylällekin, yksi miehistä heittää ja saat muut nauramaan.

Kahvilaparlamentin väeksi esittäytyvä miesryhmä pyytää pöytäänsä istumaan. Nyt käsillä on selkeästi sisäpiirin tietoa.

– Rantalan Antin (nimi muutettu) pihassahan ne ovat pyörineet. Hän asuu ihan siinä tilan yläpuolella. Mene sinne paikalle katsomaan, miehet vinkkaavat.

Taustalla on ikävä tilanne

Matka karjatilalle on alle kymmenen kilometriä keskustan huoltoasemalta. Tila sijaitsee Laukaan ylpeyden, Peurungan kylpylän sekä Tikkakosken lentoaseman puolivälissä. Metsän halki matka lentokentälle on ainoastaan reilut viisi kilometriä. Välissä kulkee vilkkaasti liikennöity E75-tie Jyväskylästä Ouluun.

Vaara-alueeksi nimetty pätkä Vehniäntietä on idyllisen kaunis pelto- ja järvimaisemineen. Elämä näyttää rullaavan. Postinjakaja tuo autolla postia. Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa.

– Tilan pitäjä on koulukaverini. Taustalla on ikävä tilanne, ohikulkeva mies tietää taustoista.

Tilallisen naapuri käy hakemassa oman postinsa.

– En halua kommentoida muuta kuin että meidän pihassa naudat eivät vielä ole käyneet.

Tila, josta naudat ovat karanneet, näyttää olevan ulospäin kunnossa. Pihapiiri on siisti ja traktori on työn touhussa pellolla. Talon hiljaisella pihalla on putkifirman auto.

Tieto säikäytti lenkkeilijät

Kaksi nuorta naista Mariela Lindström ja Iida Florin tekevät askelkyykkyjä maalaistieksi vilkkaan Vehniäntien laidalla. He ovat kotoisin parinkymmenen kilometrin päästä Jyväskylästä, eivätkä tiedä metsässä vapaana liikkuvista naudoista.

– Apua, hui kamalaa! Onneksi tulit varoittamaan, sillä olimme juuri lähdössä lenkille tuonne metsään, naiset sanovat säikähtyneinä ja yllättyneinä.

– Kyllä minua ihmetyttää, miten ne ovat päässeet vapaaksi, sillä nehän voivat olla vaarallisia, Lindström ihmettelee.

– Täällä asuu paljon lapsiakin – ja he liikkuvat yksinään. Aika ikävä tapaus, Florin päivittelee.

Naiset päättävät tehdä lenkkinsä muualla, sillä nautalaumassa on mukana jopa tuhannen kilon sonneja, jotka saattavat stressaantuneina olla vaarallisia ihmisille.

Villiintyminen yllätti kunnan edustajan

Laukaan kunnan maaseututoimenjohtaja Jari Halttunen vetoaa niin kansalaisiin kuin toimittajiin, etteivät he pyrkisi jäljittämään nautalaumaa, joka oli keskiviikkopäivänä hukassa kaikilta.

– Mitä enemmän alueen metsässä liikkuu vierasta väkeä, sitä vaikeampaa meidän työmme on, Halttunen perustelee.

– Ne liikkuvat aika kaukanakin pihapiiristä, mutta kokoontuvat välillä lähelle. Eilen paikalla oli toimittajakuntaa, niin aamulla emme enää tavoittaneetkaan nautoja, Halttunen puhisee.

– Onhan tämä yllättynyt, että ne ovat noin päässeet villiintymään, hän myöntää.

Tiistain vastaisena yönä nautalauma oli hyppinyt Vehniäntielle. Vaaratilanteilta on toistaiseksi vältytty, sillä autoilija oli havainnut eläimet ajoissa.

– Ykkösvaihtoehtomme on ottaa ne elävänä kiinni, Halttunen sanoo.

Ellei se onnistu, joudutaan turvautumaan aseeseen. Tällöin pienen Vehniän kylän idylli järkkyisi ikävällä tavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat