Lauhtuminen jatkuu – jäinen vaara vaanii katoilla ja tulee pian vauhdilla alas: "Se on ihan täyttä tavaraa"

Nyt tarkkana - lumimassat vaanivat katoilla 8:07
Lumivaara jatkuu yhä

Lumenpudottajilla on ollut runsaasti töitä varsinkin etelässä. Lumet ovat lauhan kelin vuoksi pudonneet katoilta. Asiantuntijan mukaan omakotiasujan kannataa miettiä tarkkaan, kannattaako katolle kiivetä itse lapion kanssa.

Suomen Ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, että vaara vaanii kuitenkin edelleen, vaikka lumia on paljon katoilta pudonnutkin.

– Maan keskiosassa ei ole ollut yhtä lämmintä. Siellä varmaan on paljon vielä lunta katoilla, sanoo puolestaan MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Jokela muistuttaa, että Keski-Suomessakin ollaan plussalla ja lumen putoamiset jatkuvat.

– Vaarallisin tilanne on jo siirtynyt ylöspäin, mutta kyllä kaikkialla Suomessa pitää olla varovainen, Vehviläinen muistuttaa.

Kiinteistön omistaja vastaa

Omistaja vastaa lähes kaikissa rakennuksissa lumien pudottamisesta. Esimerkiksi tavallisessa kerrostalossa taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä huolehtivat turvallisuudesta. Palvelun voi myös ostaa halutessaan ulkopuolelta.

– Yksi tuollainen litran kokoinen jääkappale painaa kilon. Se on ihan täyttä tavaraa, Vehviläinen kertoo. 

– Jää myös kerää vauhtia pudotessaan ja tulee vastaan aika suurella paineella, Jokela lisää.

Rakennustyömaat suurimmassa vaarassa

Lumi painaa kymmenesosan jään painosta ja hajoaa usein pienemmiksi osiksi matkalla katolta maahan.

Sen verran painavaa tavaraa katoille kuitenkin pakkautuu, että lumikuorman kestävyys on usein koetuksella. Bertel Vehviläisen mukaan aivan ensimmäiseksi vaarassa ovat rakennustyömaat.

Kuplahallit ovat seuraavana listalla. Kolmanneksi Vehviläinen listaa isot hallirakennukset, kuten karjasuojat, teollisuushallit tai urheiluhallit. Omakotitalot tai pientalot eivät kuulu asiantuntijan mukaan riskikohteisiin.

– Se käsitys meillä on, että yhdenkään omakotitalon, pientalon tai paritalon katto ei ole koskaan kärsinyt minkäänlaista romahdusvaaraa, Vehviläinen sanoo.

Henkilövahinkoja sattuu kerran talvessa, läheltä piti -tilanteita enemmän.

Aleksi Jokelan mukaan hetkellisesti pakastuu, mutta loppuviikosta lauhtuu jälleen kunnolla.

Lue myös:

    Uusimmat