Lastenlääkäri toppuuttelee paniikkia uusista koronatapauksista: Yksittäistapauksia oli odotettavissa, mutta koulut tuskin erityisiä viruslinkoja

Koulutartunnat eivät yllättäneet lasten infektiotautiopin professoria:"On tärkeää paikantaa tartunnan saaneet oppilaat" 3:05
Koulutartunnat eivät yllättäneet lasten infektiotautiopin professoria: "On tärkeää paikantaa tartunnan saaneet oppilaat".

Peruskouluissa ja varhaiskasvatuksessa palattiin viime viikolla lähiopetukseen. 

Kouluissa on ryhdytty koronaviruksen vuoksi erityisjärjestelyihin. Oppitunteja järjestetään myös ulkona, välitunteja porrastetaan ja ruokatunteja pidetään luokissa.

Lasten infektiotautiopin professori ja Tyksin lasten infektiotautien osastonylilääkäri Ville Peltola kertoo MTV Uutisille, että kouluissa nopeasti ilmenneet tautitapaukset eivät varsinaisesti yllättäneet häntä.

– Siinä on kyse suuresta määrästä sekä oppilaita että henkilökuntaa, jotka ovat nyt koulun aloittaneet.

– Yksittäistapauksia näillä alueilla, missä tämä epidemia on akiivinen, on ollut ihan odotettavissakin, Peltola sanoo.

Koulujen tartuntamäärät ovat Peltolan käsityksen mukaan pieniä. 

– Nyt on tärkeää ne selvittää. Ja hyvä on, että ne on saatu todettua ja huolehditaan, että epidemia ei leviä kouluissa.

Hygieniaohjeita ja turvavälejä noudatettava

Peltolan mukaan paras keino estää epidemian leviäminen kouluissa on saada kiinni tautitapaukset, jolloin niistä saadaan otettua näytteet ja tehtyä diagnoosit.

– Silloin sairastuneet voidaan eristää ja myös selvittää, ketkä ovat altistuneet ja asettaa heidät karanteeniin. Sillä tavalla voidaan katkaista alkuunsa tartuntaketjut, ennen kuin syntyy mitään kouluepdemiaa.

Peltolan mukaan kouluissa on tärkeää noudattaa hygieniaohjeita, turvavälejä ja muuta ohjeistusta.

– On tärkeää, ettei mennä oireisena kouluun, vaan lähdetään testaukseen.

Lapset tartuttavat vähemmän?

Peltolan mukaan lapsilla ilmenee koronavirusta vähemmän kuin aikuisilla. Nykytiedon mukaan lapset myös tartuttavat koronavirusta vähemmän kuin aikuiset.

Ilmiö on havaittu esimerkiksi perheitä seuraamalla.

– Kun perheissä on ollut tapauksia, yleensä tapaukset ovat olleet ensin aikuisilla ja mahdollisesti sen jälkeen lapsilla.

– Näyttää siltä, että perheisiin aikuiset ovat taudin tuoneet ja tartuttaneet sen lapsiin eikä päinvastoin.

Myöskään maailmalta ei ole kantautunut tietoja siitä, että suuria kouluepidemioita olisi ollut paljon.

– Ei näytä siltä, että koululaisten osuus olisi kovin suuri tässä infektion leviämisessä.

Peltolalla ei ole tietoa siitä, että koulut olisivat erityisiä "viruslinkoja".

– Varmasti koululaisilla ja opettajilla voidaan tartuntoja nähdä silloin, jos alueella on epidemiaa. Mutta se, että ne siellä hyvin herkästi leviäisivät, niin sellaisesta ei ole tietoa nyt olemassa.

Lue myös:

    Uusimmat