Mainos

Lapsiasiavaltuutettu: Lapsille on voitava sanoa ei, jos leirikouluun ulkomaille ei päästä

7:51

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila korostaa perusopetuksen maksuttomuutta. Kurttila sanoo Huomenta Suomessa, että ongelmasta voidaan puhua silloin, kun maksuttomuus ei toteudu ja rahaa pyydetään vanhemmilta suoraan.

Lapsiasiavaltuutettu kertoi joitain päiviä sitten saaneensa paljon yhteydenottoja vanhemmilta, jotka olivat huolissaan siitä, että koulut keräävät suoraan rahaa koulupäivän aikana tapahtuvaan toimintaan.

– Kymmenesosa meidän lapsistamme elää pienituloisissa perheissä. Näiden lasten osalta se erityinen kysymys juuri on, Kurttila sanoo.

Kurttila muistuttaa, että vanhemmat ja lapset tekevät paljon talkootyötä koulun retkien ja aktiviteettien puolesta. Se on myönteinen asia.

– Nyt puhutaan ilmiöstä, jossa riihikuiva raha liikkuu tililtä tilille. Se aiheuttaa eriarvoisuutta.

OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo sanoo, että kaikenlainen talkootoiminta on luonnollisesti sallittua.

– Oleellinen juttu on se, että kaikenlainen rahankeruu on oltava oppilaille ja haidän vanhemmilleen täysin vapaaehtoista. Käytännössähän se ei sitä ole, jos esimerkiksi lähetetään karhukirjeitä tai luokkatoimikunta seuraa kuka on maksanut ja kuka ei, Salo muistuttaa.

Yhteiskunnan rahoitettava koulun arkea

Lapsiasiavaltuutetun mukaan on tärkeää, että oppimista tapahtuu muuallakin kuin luokassa, mutta sellainenkin on oppilaiden ja opettajien arkea. Yhteiskunnan olisi resurssoitava ja rahoitettava sellainen toiminta. Tuomas Kurttilan mukaan täytyisi pitää kirkkaana mielessä, että rahaa ei kerättäisi sellaiseen, minkä pitäisi olla maksutonta.

Kurttila myös muistuttaa ei-sanan merkityksestä. Lapsille täytyy pystyä sanomaan ei, jos esimerkiksi ulkomaille ei voida lähteä leirikouluun.

Jaakko Salon mukaan ohjeet varainkeruusta ovat olemassa, mutta ne eivät ilmeisesti ole joka kunnassa tai koulussa selkeät.

Kurttila myös sanoo, että koulun oppimisympäristö on liikkunut lähemmäs kuluttajuuden ympäristöä. Lapset tahtovat leirikouluun ulkomaille, kun perhe matkustaa ulkomaille muutenkin.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.