Lapsesta asti diabetesta sairastanut Arto ei piitannut lääkärien varoituksista ja sokeutui puoleksi vuodeksi – nyt 56-vuotias on elämänsä kunnossa

Oulaistelainen Arto Lukkari on sairastanut diabetestä pikkupojasta asti. Nuorena miehenä hän ei uskonut lääkärien kehotuksia elämäntapojen parantamisesta, ja sokeutui noin puoleksi vuodeksi. Sitten hän otti itseään niskasta kiinni ja juoksi lopulta viisi maratonia.

Diabeteksen hoitoon on kehitetty uusi älykäs insuliinipumppu. Videolla pumppua käyttävä lääkäri Anna-Kaisa Tuomaala kertoo, miten laite toimii.

3:10

56-vuotias Arto Lukkari sairastaa ykköstyypin diabetestä, jota kutsuttiin aiemmin nuoruustyypin diabetekseksi. Siinä haima ei tuota lainkaan insuliinia. Lukkari on kulkenut pitkän tien siihen, että on nyt elämänsä kunnossa, ja suunnittelee jopa kuudetta maratoniaan.

Arto Lukkari kertoo laiminlyöneensä itseään teinivuosina oikein kunnolla. Hän otti kyllä insuliinia joka päivä, mutta samaan aikaan hän söi epäterveellisesti ja ryyppäsi. Lääkäri varoitti seurauksista.

– Olin vajaa parikymppinen, kun Lapin keskussairaalan lääkäri löi nyrkkiä pöytään ja sanoi, että "Saatana, etkö sinä usko, että kuolet, jos jatkat näin".

Silmissä hiersi

Lukkari havahtui miettimään, että voisiko asia todellakin olla niin, mutta ei vielä parantanut elintapojaan. Ensimmäiset oireet silmissä hän huomasi ajaessaan autolla kotiseudullaan Lapissa.

– En oikein nähnyt kunnolla, ja mietin, että mikä piru tässä on, olenko näin väsynyt. Pysähdyin rantaan pesemään silmiäni, mutta silti en tahtonut nähdä kunnolla.

Oireet hävisivät joksikin aikaa, kunnes eräänä päivänä tuli lähtö terveysasemalle.

– Muistan, että vuosi oli 1984, kun yhtäkkiä silmäni täyttyivät verellä. Tajusin, että nyt on vakavampi tilanne. Menin lääkäriin ja siellä sanottiin, että olen sairastunut diabeteksen aiheuttamaan verkkokalvosairauteen.

Siinä vaiheessa Lukkari vielä näki jonkin verran, ja hänen silmiään hoidettiin muun muassa laserhoidolla.

– Kunnes tuli se hetki, etten nähnytkään mitään. Olin sokea.

Lukkari asui silloin Utsjoella.

 – Äiti kävi välillä hakemassa minut asunnoltani ja vei kotitalolle kylään. Sieltä sitten itsekseni kävelin takaisin. Jalalla aina kokeilin, että olenko vielä tiellä.

Leikkaus ei palauttanut näköä

Lukkari pääsi pian silmäleikkaukseen, jonka jälkeen näkö ei kuitenkaan vielä palautunut.

 – Minulle suunniteltiin opaskoiraa ja valkoista keppiä, mutta sanoin, että en kai sellaisia vielä tarvitse.

Lukkari oli sokeutunut keväällä. Syksyllä hän alkoi nähdä unia, että oli voittanut lotossa. Pian näkö palasi osittain.

– Istuimme isäukon kanssa kahvilla, kun postia jakava äitini toi meille lehtiä. Pöydällä oli Kauppalehti, jossa olevaa otsikkoa aloin ihmetellä. Isä hätkähti, että mitä sinä sanoit, että näetkö sinä lukea?

– Näkö tuli takaisin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Lukkari soitti lääkärille, joka ei uskonut näön palautumista.

– Hän pyysi minua lukemaan Helsingin Sanomista isoimmat otsikot. Minä luin.

Pian sen jälkeen nuori mies otti itseään niskasta kiinni ja alkoi kuntoutuksen. 1980-luvun lopussa hän opiskeli näkövammaisten ammattikoulussa hierojaksi, ja myös toimi pitkään hierojana.

Näkö ei palautunut koskaan aivan täysin, mutta Lukkari näkee silmälaseilla tarpeeksi hyvin pärjätäkseen arjessa.

Diabeteksen hoito harpponut isoja askelia

Kun Lukkari sairastui diabetekseen 1960-luvulla vajaan kahden vuoden ikäisenä, pistettiin häneen insuliinia parsinneulaa muistuttavilla piikeillä.

Teknologia on kehittynyt hänen aikanaan huimasti. Tällä viikolla hän sai viimeisimmän mallin älykkäästä insuliinipumpusta.

– Pumppu vastaa lähestulkoon tekohaimaa. Esimerkiksi jos ei-diabeetikko syö munkin, lähtee hänellä verensokeri nousemaan ja haima ikään kuin haistaa, että hei, nyt tulee hiilihydraattia ja verensokeri nousee. Silloin haima tasoittaa verensokeria.

– Minun haimani puolestaan ei tuota insuliinia, jolloin insuliinipumppu hoitaa homman ja korjaa korkeita verensokerin nousuja. Sen lisäksi minun pitää ottaa tietysti joka päivä myös insuliinia.

Pikkupoikana Lukkaria pidettiin koko perheen voimin kiinni, että insuliini saatiin pistettyä.

– Itse en sitä tietenkään muista, mutta aluksi minua pidettiin päästä ja jaloista kiinni, että piikki saatiin pistettyä. 1970-luvulla tulivat sitten kertakäyttöruiskut ja -neulat. Neulat olivat pieniä ja pistos tuntui vain hyttysen pistolta.

– Silloin jo tuntui, että velat muuttuivat saataviksi. Ja siitä vasta ilo irtosikin, kun tuli insuliinikynä, jota saattoi kantaa rintataskussa.

Video: Kaikki kunnat eivät hanki älykkäitä diabetespumppuja – potilaat voivat joutua eriarvoiseen asemaan (juttu jatkuu videon jälkeen):

3:39

"Sanottiin, ettei diabeetikko voi juosta maratonia"

2000-luvulla Lukkari on juossut viisi maratonia. Se on hyvin mieheltä, jolle sanottiin teini-iässä, ettei hän todennäköisesti elä kolmekymppistä vanhemmaksi.

– Kun aloin puhua muille maratonista, minulle sanottiin, etteivät diabeetikot voi juosta maratonia. Siitä sisuuntuneena aloin kysellä neuvoja maratonin harjoitteluun. Sain ammattilaisilta ohjeita, että voin sen juosta, kunhan noudatan ohjeita kirjaimellisesti.

Vuonna 2006 Lukkari juoksi ensimmäisen maratoninsa ja on juossut sen jälkeen niitä neljä lisää.

Seuraava maraton on harkinnassa.

 – Nyt kun on taas uusi härpäke ja elämä vieläkin helpompaa, tekisi mieli juosta taas maraton. Jos tekisin vuoden orjallisesti töitä, saisin itseni kuntoon. Mutta saapa nähdä, viitsinkö rääkätä tuttua miestä, Lukkari nauraa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja