Lapsen parkkihallissa vuonna 2012 raiskannut keravalaismies tuomittiin taas – käytti hyväkseen 12-vuotiasta

12-vuotiaan kanssa kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä ollut parikymppinen mies tuomittiin tänään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Tuusulan käräjäoikeudessa. Vuonna 1995 syntynyt mies on aiemmin tuomittu muun muassa 13-vuotiaan raiskauksesta, joka tapahtui parkkihallissa Keravalla vuonna 2012.

Myös 12-vuotiaan hyväksikäyttö tapahtui Keravalla. Oikeuden mukaan mies oli ollut kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa vuoden 2014 aikana.

Tuomittu myönsi yhdynnät, mutta kiisti syyllistyneensä törkeään rikokseen. Miehen mukaan toinen yhdynnöistä oli tapahtunut 12-vuotiaan kanssa yhteisymmärryksessä, ja toisella kerralla uhri ei ollut miehen käsityksen mukaan pyytänyt aktin lopettamista.

Käräjäoikeus kuitenkin arvioi miehen syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teon törkeyttä oikeus perusteli muun muassa sillä, että uhri oli ollut tapahtuma-aikaan huomattavasti suojaikärajaa nuorempi ja että yhdynnät olivat olleet suojaamattomia.

Rangaistukseksi miehelle määrättiin kahdeksan kuukautta vankeutta.

Oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus olisi ollut kaksi vuotta vankeutta. Mies oli kuitenkin jo aiemmin tuomittu Helsingin hovioikeudessa muun muassa raiskauksesta nuorena henkilönä sekä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Koska Tuusulan käräjäoikeuden nyt käsittelemä tapaus olisi voinut olla tuomittavana yhtä aikaa hovioikeuden käsittelemien rikosten kanssa, käräjäoikeus otti huomioon aiemman ratkaisun rangaistusta alentavana seikkana.

Lue myös:

    Uusimmat