Lapin kesäsesonki käyntiin lupaavasti – "Turistit ovat lumoutuneet yöttömästä yöstä ja puhtaasta vedestä"

Lapin kesämatkailu kasvussa 2:11

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa:n toimitusjohtaja Timo Lappi uskoo, että Lapin kesästä on mahdollista kehittää yhtä houkutteleva matkailukohde kuin Islannin kesästä.

– Lapin kesämatkailun kysyntä on yhä vaimeaa verrattuna talveen. Nyt matkailuyrittäjät ovat vihdoin alkaneet panostaa toden teolla kesään. Me voimme onnistua tekemään Lapin kesästä vetovoimaisen tuotteen, sillä sen tempun on tehnyt jo Islanti, uskoo Lappi.

Kesällä Lappiin tulevat kotimaiset matkailijat ovat lähinnä erä- ja kalastusmatkailijoita eivätkä he käytä juurikaan hotelleja. Vaatimattoman kysynnän vuoksi osa hotelleista on kokonaan suljettu osan vuotta.

MaRa:n mukaan pohjoiseen tarvittaisiinkin lisää isoja hotelleja ulkomaisia matkailijoita varten. 

– Lapin hotellikapasiteetti huutaa erityisesti talvella lisää hotellimajoitusta ulkomaisille turisteille. Jotta hotelleihin investoiminen olisi kannattavaa, sesongin pituuden tulisi olla kahdeksasta yhdeksään kuukautta, sanoo Lappi.

Valtteja yötön yö ja puhdas vesi

Lapin mukaan Suomen vetovoimaisia valtteja ovat yötön yö ja luonnossa juotavaksi kelpaava puhdas vesi.

– Olen varma, että nämä ovat asioita, jotka kiinnostavat kiinalaisia matkailijoita, jotka jo talvella ovat löytäneet Suomen. Lappiin on tulossa myös uusia seikkailupuistoja houkuttelemaan matkailijoita. Jos saamme ulkomaisia turisteja Pallas-Yllästunturin kansallispuiston luontoon, olen varma, että he ihastuvat Suomeen eivätkä hyttysetkään haittaa, pohtii Lappi.

Muoniossa sijaitsevan Harrinivan myynti-ja markkinointijohtajan Laura Hokajärven mukaan on jo nähtävissä, että puhdas luonto ja Lapin rauha ovat nousussa olevia myyntivalttejamme.

– Aasialaiset ovat ihastuneet Lapin luonnon puhtauteen kuten juomakelpoiseen veteen tunturissa. Meillä ei ole myöskään vaarallisia eläimiä luonnossa, millä on iso merkitys aasialaisille, joiden keskuudessa suosituksi on noussut paljas jalka kävelyyn luonnossa, sanoo Hokajärvi.

Harrinivassa käy 45 000 matkailijaa vuodessa, joista peräti 98 prosenttia on ulkomaalaisia. Matkailijat tulevat talvella sinne huskyretkille ja kelkkailemaan.

– Kesällä saksalaiset turistit tulevat hakemaan täältä työstressin lievitystä – rauhaa ja hiljaisuutta. On nähtävissä, että kysyntää on taas "puiden halailu -palveluilla", joissa esimerkiksi yhdessä asiakkaiden kanssa kerätään luonnosta syötävää ruokaa ja maastopyöräilyn lomassa kuunnellaan hiljaisuutta, kuvailee Hokajärvi.

Harrinivassa on panostettu myös Euroopassa suosittuun "glampingiin" eli luksustelttailuun, jossa telttamaisessa kodan näköisessä rakennuksessa on hotellihuoneen kaltainen sisustus.

– Meillä on näitä Aurora domeja jo neljä veden äärellä. Niissä on jättimäinen ikkuna revontulien katseluun. Ne olivat viime talvikaudella ihan loppuunmyytyjä, sanoo Hokajärvi.

Lisää kokoaikaisia työntekijöitä

Lapin mukaan alan uusi työehtosopimus mahdollistaa työntekemisen painottumisen kiireiseen aikaan ja lomailuun hiljaisena aikana.

– Me olemme saaneet alalle joustavan työehtosopimuksen, joka mahdollistaa työntekemisen sesonkien mukaan ilman ylityökorvauksia. Tämä malli on ollut menestyksekkäästi käytössä esimerkiksi Hotelli Levitunturissa, joka on auki nykyisin vuoden jokaisena päivänä, sanoo Lappi.

Lappi muistuttaa lopuksi, että kun Lapin matkailu alkaa vetää kunnolla, se mahdollistaa myös kokoaikaisten työtekijöiden palkkaamisen.

– Näin työväki voi muuttaa myös pysyvästi pohjoiseen asumaan, päättää Lappi.

Lue myös:

    Uusimmat