Lance Strollin toiminta on yllättänyt Sergio Perezin totaalisesti – ”Sellaista ei yleensä näe noin nuorelta”

Racing Pointin ohjaksiin Williamsilta siirtynyt Lance Stroll on yllättänyt toiminnallaan uuden tallitoverinsa Sergio Perezin positiivisesti.

20-vuotias Stroll on ajanut F1-radoilla jo kahden kauden ajan. Alkavaksi kaudeksi nuori kanadalainen siirtyi isänsä omistaman Racing Pointin ratin taakse. Stroll saa tallikaverikseen kokeneen meksikolaiskuskin Sergio Perezin, joka on yllättynyt uuden kuskiparinsa tietotaidoista.

– Olen yllättynyt hänen vauhdistaan ja tasostaan, mutta myös hänen antamastaan palautteesta. Sellaista ei yleensä näe noin nuorelta kuljettajalta, Perez kommentoi Motorsportille.

Viime kausina kuninkuusluokkaan on siirtynyt entistä enemmän nuoria ja lupaavia kuljettajia, jotka pyrkivät heti tekemään vaikutuksen F1:ssä, vaikka kokemusta ei juuri olekaan. Ensi kaudella F1-radoilla nähdään neljä tulokaskuljettajaa.

– Tänä päivänä nuoret ovat hyvin valmistautuneita, mutta heiltä puuttuu vain kokemusta. Kun näkee nuoria antamassa palautetta, sitä ajattelee yleensä, että heiltä puuttuu hieman auton tuntemusta, mutta Lance on yllättänyt minut. Hän on opastanut tallia aika hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat