Mainos

Lämmin sää työllistänyt pelastusviranomaisia

Pelastuslaitos muistuttaa, että maastopalo syttyy hyvin herkästi kuivan kevään jäljiltä.

Keväisen lämmin sää on merkinnyt kiirettä pelastuslaitoksille eri puolilla maata. Esimerkiksi Helsingissä hälytystehtävien määrä kaksinkertaistui.

Välitöntä ensihoitoa vaativia tehtäviä kirjattiin pääkaupungissa parisataa. Työtä vaativat etenkin päihteiden aiheuttamat myrkytykset, erilaiset vammat sekä väkivalta. Niin ikään verenkierron, hengityksen ja tajunnan häiriöitä oli Helsingissä eilen normaalia enemmän.

Myös onnettomuuksien aiheuttamia hälytyksiä oli pääkaupungissa kaksinkertainen määrä normaaliin viikonlopun vuorokauteen verrattuna, yli 30. Yleisimpiä tehtäviä olivat maastopalot, joiden syttymissyy oli usein tulen varomaton käyttö. Lisäksi joitakin maastopaloja oli sytytetty tahallaan.

Pelastuslaitos muistuttaa, että kuivan kevään jäljiltä maastopalo syttyy hyvin herkästi. Lisäksi tulen huolimaton käsittely voi johtaa hyvinkin nopeasti leviävään tulipaloon, jota on vaikea hallita.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.