Yhdysvaltalaismedia CNN:n haastattelemien länsiviranomaisten mukaan Venäjä ottaa Ukrainassa käyttöönsä yhä vanhempaa kalustoa.
Panssarivaunujen osalta tuorein esimerkki tästä ovat väitetyt havainnot T-55-tankeista, joita alettiin valmistaa vuonna 1958.
Perspektiiviä T-55-vaunun ikään antaa se, että presidentti Vladimir Putin syntyi vuonna 1952 ja Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin kuoli 1953.
– He aloittivat T-80- ja T-90-tankeilla, sitten siirryttiin T-72-tankkeihin ja olemme nähneet ensimmäisten T-55-vaunujen päätyneen kunnostettavaksi. Tilanne on sama tykkien osalta, nimettömät länsiviranomaiset sanovat CNN:n mukaan.
Venäjän panssarivaunutappioiden lähempi tarkastelu on osoittanut, että maan armeijan nykyaikaistaminen on ollut ainakin jossain määrin myytti, jota lännessäkin päädyttiin toistelemaan. Lisää aiheesta voi lukea täältä.
Esimerkiksi yhdysvaltalaislehti Forbes on puolestaan uutisoinut kuvasta, jossa T-55M-panssarin väitetään oleva Etelä-Ukrainassa Zaporizhzhjan alueella. Kuvan aitoutta ei ole tiettävästi vahvistettu. Kyseinen kuva löytyy alempana olevasta tviitistä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vaunuvanhusten väitetystä lähettämisestä kohti Ukrainaa uutisoitiin jo maaliskuun lopulla, joskin tuolloin todistusaineiston laadusta oli epäselvyyttä.
Ajatushautomo Institute for the Study of War otti maaliskuussa kantaa T-54/T-55-vaunujen väitettyyn käyttöönottoon. Sen mukaan venäläisten tankki- ja miehistötappioiden voi olettaa kasvavan vanhojen tankkien käytön myötä, sillä ne olisivat hyvin haavoittuvaisia moderneja panssarintorjunta-aseita vastaan.
Toisaalta voidaan myös esittää argumentti, että on parempi taistella vanhojen tankkien kanssa kuin kokonaan ilman tankkeja.
Venäjän jalkaväkisotilaat ovat alkuvuodesta yhä tiheämmin valittaneet panssarituen puutetta. Myös Venäjän armeijan tuorein hyökkäystaktiikka antaa viitteitä siitä, että se pyrkii säästämään äkillisesti paikka paikoin vähiin käyneitä panssarivaunujaan.
Tällainen vaunu on T-54/T-55
Kalustoesittelyissä T-55-tankit on tapana niputtaa yhteen T-54-vaunujen kanssa, sillä yhtäläisyyksiä on selvästi enemmän kuin eroja.
Yleisesti ottaen T-54- ja T-55-vaunuista puhutaankin nimellä T-54/T-55 niiden samankaltaisuuden vuoksi. T-55-vaunuista tosin puuttui aluksi ilmatorjuntaan kykenevä konekivääri. Molemmat vaunut on aseistettu 100 millimetrisellä tykillä.
T-55:n iso etu on parempi suoja kemiallisia ja biologisia aseita sekä ydinaseita vastaan. Ulkoisesti vaunuja on ilman harjaantumatonta silmää vaikea erottaa toisistaan. Vanhemmissa T-54-vaunuissa tosin on erilainen torni kuin tuoreemmissa T-54- ja T-55-tankeissa.
Tankkiperheeseen kuuluvia vaunuja valmistusmääräarviot vaihtelevat 96 500 ja 100 000 välillä.
Ensimmäistä kertaa T-54/T-55-sarjan vaunuja käytettiin taistelutehtävissä tiettävästi vuonna 1956, jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi Unkariin kukistaakseen vallankumouksen.
Tämän jälkeen T-54/T-55-tankit ovat sotineet kymmenissä konflikteissa, mukaan lukien Vietnamin sodassa ja Irakin sodissa.
Myös Ukrainalla on ilmeisesti käytössään kyseisiä tankkeja, sillä Slovenian uutisoitiin syyskuussa 2022 lahjoittavan Ukrainalle päivitettyjä versioita T-55-panssarivaunuista.
Uusimmat
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
Lataa lisää